"Ennen puren kieleni poikki ennenkuin lausun ajattelemattoman sanan, siihen voitte luottaa", vakuutteli vanhus. "Voit yleensä joka asiassa turvautua minuun, olethan minun hyvä, järkevä lapseni!" Hän silitteli hellästi tytön täyteläistä niskaa, sitten jatkaen: "Oikein täytyy nauraakseni, kun kuvittelen mielessäni miltä aikanaan oljenpunojattaren ja hänen poikansa naamat näyttävät! Me emme koskaan ole olleet ystäviä ja minä olen mielissäni, että he tästäpuoleen täynnä myrkkyä ja kateutta saavat katsella ulos pyrähtänyttä lintua, kun se istuu siellä uudessa pesässään ylhäällä Sternsteinin kartanossa."
Ja nyt alkoivat molemmat innokkaasti jutella, luettelivat "pesän" ihanuuksia, suunnittelivat millaiseksi sen järjestäisivät itselleen eivätkä väsyneet siihen ennenkuin aamuhämärissä; silloin sammui kynttilän pätkä ja he istuivat puolihämärässä päivänvalossa.
* * * * *
Talvi tuli kaikessa ankaruudessaan.
Kun jäätynyt maa kumisee anturan alla, niin tarvitsee salateitä kulkevan vain astella hiljemmin, jotta ei herättäisi huomiota; yhtenä haittana on siinä tapauksessa kumminkin lumi, sillä se säilyttää askeleet kaikkine kengännaulanjälkineen ja ilmaisee mistä ne tulivat ja mihin ne menivät.
Vanha oljenpunojatar pudisteli usein päätään nähdessään monena varhaisena aamuna yöllä sataneen lumen luoduksi pois Zinshoferin majan edustalta joelle päin, sen sijaan että se ennen oli päiväkaudet ollut koskematta, mutta hän ei ajatellut mitään pahaa. Sellaiset ihmeellisyydet vain vahvistivat hänessä jo aikoja sitten syntynyttä arvelua, ettei naapuriväen päässä ollut kaikki varsin oikealla tolalla.
Myöskin Sternsteinin hovin vanha Kathel pudisteli päätään, mutta hän ajatteli sen ohella pahaa; ja eräänä päivänä rohkaisi hän mielensä, kutsui isännän syrjään ja kysyi:
"Et suinkaan pane pahaksesi, jos sanon sinulle jotain?"
"Riippuu siitä mitä se on", vastasi tämä. "Puhu! Pahastumistahan en kuitenkaan ennakolta voi päättää."
"Poikasi kuuluu olevan väleissä erään kanssa tuolta alhaalta."