"Vai niin? Saattaapa olla. Suo hänelle se ilo."
"Mutta ajattelehan toki! Se on sentään synnillistä."
"Annahan kun sanon. Täällä kartanossani vaadin siveellisyyttä ja kunniallisuutta, kuten minun tuleekin, ja näkyvissäni en siedä kevytmielisyyttä enkä häpeällistä menoa; mutta siihen mitä ulkopuolella, selkäni takana tapahtuu, en puutu ensinkään! Olkoon renki tai piika taikka oma poikani, se on silloin jokaisen oma asia ja siitä tehköön hän tilin itselleen, toiselle osalliselle ja rippi-isälle."
"No, älä kumminkaan pahastu että sen kerroin."
"En suinkaan. Oli oikein että puhuit mitä tiesit; mutta minä en tiedä mitään ja siksi ei tuo puhe koske minuun."
"Mutta etköhän sentään voisi ottaa poikaa siitä ankarasti kuulusteltavaksi?"
"Jotta seisoisin siinä hänen edessään kuin narri, kun hän kieltää asian? Ei, mieluummin odottelen rauhallisesti; jos asiassa on jotain perää, niin tulee se itsestään korviini. Tapahtuneet synnit tunnustetaan papille ja tehdyt tyhmyydet isälle."
"Silloin se voisi olla liian myöhäistä."
"Liian myöhäistä? Haluaisinpa tietää millä tavoin? Kuinka pitkälle hän lieneekään suhteessaan mennyt, kyllä siitä vielä suoriudutaan." Isäntä löi oikealla kädellään siihen kohtaan, jossa hän säilytti rahalompakkoaan markkinapäivinä. "Ja siitä mitä hän muutoin saa päähänsä, siitä en välitä hituistakaan! En tuon vertaa!" Hän napsautti sormiaan ja asteli sääret vinossa poikki pihan.