— Jos te koskaan olette minusta hiukankaan välittänyt!
Suruisasti hymyillen, hellällä äänellä nuori mies sen lausui.
Tyttö laski kädet ristiin rinnalleen ja katsoi häneen.
— Antakaa kätenne vahvistukseksi.
Hän huokasi syvästi, sitte hän ojensi hänelle oikean kätensä, kylmänä, kosteana se värisi hänen kädessään. Kun hän tunsi tytön kuumien huulten sitä koskettavan, hän säpsähti ja syöksihe ulos puutarhasta.
Yhdeksäs luku.
Risto kaupungissa ja Kustavi maalla. Lukon ja salvan takana pidetyn keskustelun jälkeen toinen palaa kotiin tyhjin toimin. Toinen herää pormestarin virkahuoneessa rakkautensa unesta.
Kun seuraavana aamuna ensimmäinen juna ajoi suurkaupungin asemasillalle, matkustajat tunkivat salista ulos ja laskeusivat alas leveitä portaita, kadotakseen eri suuntiin, jäi talonpoikaispoika, hämmästyneenä rakennusten paljoudesta, hetkeksi seisomaan paikalleen. Sitte hän päätti hitaasti kulkea katuja, sillä oli siksi aikaista, ettei hänen mielestään käynyt koettaminen ketään tavata, eikä hän pitänyt mitään kiirettä.
Se oli Risto. Hän oli antanut viikon kulua toisensa perästä, voimistuakseen niin paljon, että hän saattoi kävellä kepittä ja sai hiukan väriä poskilleen, ollakseen edes jossakin määrin sen kauniin pojan näköinen, jona hän tiesi useimpien paikkakunnan tyttöjen itseään pitävän. Ennen sitä hän ei tahtonut astua Pirkitan näkyviin. Mutta kun hän oli valmis, meni hän pormestarin luo ja vaati kirjettä, "jossa tuli seisoa, että Pirkitan täytyi ruveta hänen vaimokseen, sillä sitä tyttöä hän tahtoi ehkä juuri siksi, että hänen täytyi pakoittaa hänet omaksensa". Pormestari pudisti päätänsä niinkuin edellisessäkin kohtauksessa, mutta vihdoin hän hänelle antoi kirjoituksen Pirkitalle.
Risto veti esille kirjeen takkinsa povitaskusta ja luki osoitteen.