— Sovittaa paikoilleen, — sinäkö? No, sitte minä pyytäisin tietää mitä ja millä tavalla?
— Minä tahdon sinut naida!
Silloin Pirkitta astui hänen ohitsensa, väänsi vesijohdon hanaa ja täytti lasin. Sitte hän meni takaisin ovelle, tarttui kääkään ja sanoi:
— Kiitoksia paljon! Silloin jätämme asiat mieluummin sille huonolle kannalle, jolla ne ovat!
Risto tarttui voimakkaasti kiinni häneen, ja kun hän ohuen kankaan läpi tunsi sormiensa koskettavan hänen pehmeää käsivarttansa, silloin hän veti suunsa leveälleen ja sai takaisin sen uljuuden, joka muutoin ei häneltä koskaan puuttunut naisten seurassa.
— Odota vähäisen, jos yksi puhe sinut karkoittaa, niin ehkä toinen sinut pysyttää. Ole ymmärtäväinen, jänöseni, ja taivu. Olkoon miten tahansa, minulle sinun täytyy kuulua, siitä olen antanut pääni pantiksi, ja koska kaikki nyt käy rehellisellä tavalla, niin ei vastustus auta. Minä ja holhoojasi olemme samaa mieltä, hän sitä sinulle toimittaa.
Hän asetti pormestarin kirjeen ihan sananmukaisesti hänen silmiensä alle. Tyttö tarttui siihen kiireesti, lasin hän asetti käytävän ikkunalaudalle ja nojasi lukiessaan, puoleksi istuen, ikkunapieleen.
Tarkkaavaisesti Risto seurasi tyttöä, nähdäkseen minkä vaikutuksen kirje häneen teki. Välistä sentään hänen silmänsä harhailivat mielihyvällä katselemaan somaa nilkkaa jaloissa, joista toinen polki maata ja toinen heilutteli ilmassa; mutta sitte hän ei enään kääntänyt silmiänsä Pirkitan kasvoista, ja yhä arveluttavammaksi kävi hänestä se, että tyttö pysyi niin levollisena ja liikuttamattomana.
Kun hän oli lukenut kirjeen, nousi hän, rypisti paperin ja heitti sen ikkunan kulmaan, lausuen:
— Minä pysyn sanoissani. Pyydän kiittämään herraa holhoojaa hänen hyvästä neuvostaan, mutta luulen, että jos sitä seuraisin, silloin minä en enään olisi autettavissa.