Hän astui sisään ovesta.
Risto tuijotti tyttöön, hän tahtoi ottaa hänet käsiinsä ja raastaa hänet ulos ovesta, mutta kun tyttö työnsi hänet pois, läähätti hän:
— Minä tunnustan kaikki!
— Silloin sinä näytät olevasi se mies, jona aina olen sinua pitänyt.
Ovi sulkeutui ja lukko ja sisäsalpa kääntyivät eteen.
Poika syöksyi ikkunalle, sieltä hän otti kirjoituksen, sitte hän hitaasti astui alas portaita, pysähtyen yhä tiheämmin ilmaa hengittämään, hänen rintansa oli pusertumaisillaan kokoon, sydän sykki raivoisasti ja ohimot takoivat.
Hän ei huomannut mitä katuja hän harhaili, tunkieliko hän ihmishyörinän läpi, vai tuuppailiko hän yksityisiä. Kun suonenveto helpoitti ja hän taas tuli omilleen, oli hän hiljaisella, yksinäisellä paikalla. Sieltä hän etsi esille Sebensdorfin pormestarin kirjeen ja rupesi sitä lukemaan.
"Risto Sommervogel on anonut sinua minulta ja vaatinut minua pakoittamaan sinua rupeamaan hänelle vaimoksi. Siinä hän piti ihan sekavaa puhetta, jota minä en ymmärtänyt, sillä asian näin ollen, minä en voi ajatella, että sinä hänet työntäisit luotasi, vaan kai sinä kourin kynsin häneen tartut. Jollet sinä yhdyselämästä sen akkaryökäleen kanssa voikkaan toivoa mitään todellista onnea, niin eihän tässä lie muuta neuvona, ja minä antaisin sinulle sen ystävällisen neuvon, että sinä siihen alistuisit ja Jumalan ja maailman mieliksi ottaisit tämän ristin kannettavaksesi. Muutoin minulle on yhdentekevä kiellätkö vai myönnätkö hänelle."
Voimakkaasti kiroten työnsi poika paperin taskuunsa. Uhkaavasti hän nosti oikean käsivartensa siihen suuntaan, jossa hän luuli Sebensdorfin olevan; mahdollisesti hän melkoisestikin erehtyi suunnasta, mutta uhkaus läksi totisesta sydämmestä ja tarkoitti sitä, missäpäin Sebensdorf oli.
Hän tahtoi heti palata kotiin ja kiiruhti rautatien asemalle. Mutta juna, joka vei tuohon Sebensdorfin läheisyydessä olevaan piirikaupunkiin, läksi vasta illalla. Risto päätti odottaa siellä, paikalla. Hän istuutui penkille saliin. Ajoittain, ennen paikallisjunan lähtöä häntä huvitti tuuppivan väkijoukon hälinä, mutta kun se loppui ja ympäristö hiljeni, silloin hän hautoeli mielessään ja rupesi puhumaan puoliääneen, kunnes hän, oman yhä vilkkaammaksi käyneen menonsa pelästyttämänä, vaikeni.