— Uskotkos, että tämä toimi on kultakaivos!
— Yhä vain kauppamies ylinnä! Siis toimi menestyy, ensisijassa, sitte onni. Siihen me siis joudumme.
— Onniko? kysyi paksu herra. — Mitä onnea sinä tarkoitat?
— No, rauhoittavaa onneasi, yhdyselämää vaimosi kanssa. Olettehan te toki onnelliset?
— Vai sitä. Kyllä. Älä epäile.
— Ei minulla ole mitään syytä. Tahdoin vaan kuulla itsesi sen lausuvan.
— Oi tietysti, siihen voit luottaa, tietysti. Mutta tule, tahdon heti sinut esittää rouvalleni.
Körbler vei Kustavin porstuan poikki, ylös portaita rakennuksen toiseen kerrokseen ja huoneeseen, jossa istui ompelupöydän ääressä, lampun valossa nainen, pieni, hentoisa, ei enään aivan nuori; tai ehkä lienevät kalpeat, kivulloiset kasvot häntä vanhentaneet.
Kustavi hänet heti tunsi ja, hänen noustessaan, seisoi ihan hämillään hänen edessään.
— Serafiina, sanoi Körbler, — esittelen tässä sinulle sekä persoonallisen, että kauppaystäväni Kustavi Fischer nuoremman.