— Tämän saan todellakin ihan ansaitsemattomasti, armollinen rouva.
Sitte hän silmäili tuota omituista paria ja huoaten lausui:
— Voi, joka vielä olisi noin onnellinen!
— Ettekö te ole onnellinen? kysyi innokkaasti Serafiina.
— Minä olin kerran —
— Älä revi auki vanhoja haavoja, epäsi Körbler, — Fischer on kadottanut rouvansa, häntä hän ei voi unohtaa; eikä hän muista miten hyvin minä hänet tunnen.
— Niin ystävä, lausui Fischer lempeästi, — sinä minut tunnet.
Hän petti noita rehellisiä ihmisiä ja ehkä itseäänkin sinä hetkenä.
Ilkeän matkakohtauksen seurauksena oli, että ilta kului hiukan kankeasti ja muodollisesti. Mutta seuraavana päivänä "aarre" ja "sydänkäpy" osoittivat sellaista kohteliaisuutta toisiansa ja vierastansa kohtaan, että vieras oli ihan liikutettu. Ja kun hän illalla paneusi yksinäiseen vuoteeseensa, nousi moni huokaus hänen rinnastaan, mutta jalosti innostuneena hän ne karkoitti luotaan, kateellisina hyökkäyksinä ystävänsä onnea vastaan, ja nukkui sitte rauhaiseen uneen.
Toisena päivänä, — asianomaisella tavalla viitattua osoitettuun luottamukseen ja uskottuun vastuunalaisuuteen, — jätettiin kauppatoimi kauppapalvelijan ja juoksupojan haltuun, ja tehtiin huviretki ympäristöön. Muutamia kertoja Körbler koetti taivuttaa Kustavia tarjoomaan käsivartensa rouvalle, mutta vieras ystävä ei tahtonut särkeä kaunista kuvaa.