— Mutta hän on niin ikävä.
— Siksi ettei hän sinua hakkaile.
— Olisihan se sopivaa.
— Ei, se ei olisi sopivaa, se olisi sopimatonta ja hän on kelpo mies, hän on ystäväni.
— Sen tiedän; ja se jo riittää estämään häntä olemasta minun ystäväni.
— Tiedän sen minäkin.
— Mutta on se hullua, että me tässä hänelle näyttelemme tällaista turturikyyhkyiskomediiaa.
— Onhan se. Mutta mies nyt on — en tiedä minkätähden — vakuutettu siitä, että olemme onnelliset. Miksi me tahallisesti ryöstäisimme häneltä tämän vakuutuksen? Mitä siinä saattaisi tehdä?
— Sanoa hänelle, että me kyllä olemme niin onnelliset kuin hän saattaa ajatella ja toivoa, sekä ettei sellainen onni kauvan siedä katsojia.
— Ahaa! Sinä rupeat kekseliääksi.