Kun lapsi oli kadonnut pensaitten taa, astui nuori mies ihan tytön eteen. Käsityö sylissä hän istui, ahkerasti ommellen, silmää kohottamatta.
— Tässä minä olen.
Hän istuutui penkin toiseen päähän.
— Hyvää päivää Pirkitta, kuului ikäänkuin jostakin ylhäältä.
Tyttö vaikeni.
— Joku kävi täällä minun poissa ollessani.
— Kyllä, hän vastasi hiljaa.
— No?
— Minä lähetin hänet takaisin kotiin.
— Lähetittekö takaisin kotiin? Niin, Sebensdorfissa kuultuani…