— Turhia loruja! Sitä ei saattanut odottaa.
— Saattoipas, sanon minä.
Suuttumuksen puna nousi pojan kasvoille, hän tempasi kirjeen taskustaan ja heitti sen pöydälle.
— Onko siellä kirjoitettuna se mitä minä pyysin sinua kirjoittamaan? Kuinka sinä niin kirjoitit, että sinulle olisi yhdentekevää kieltääkö vai myöntääkö hän? Arvelen, että koska asiamme ovat tällä kannalla, se sinulle ei olisi yhdentekevää, vaan pitäisi sinun mielistyä hänen myöntymisestänsä, ja suuttua hänen kiellostansa!
— Sinä hulluttelija! Mitä minuun koskee koko sinun ja tytön välinen kauppa? Älä keskellä päivää juo niin kuoliaaksi järkivähääsi, että puhut tuollaista sekasotkoa.
— Minä vai? Olen minä vaan niin selvä, että minä tismalleen tiedän, mitä puhun; ja sinä tässä hulluttelet kun luulet, etten minä koko aikana ymmärrä mistä syystä puhun, vaikka tämä jo on toinen kerta; ihmisten edessähän sinulle tulee antaa kunnioitusta, mutta suorastaan naurettavaa olisi, jos me, näin kahdenkesken ollen, emme puhuisi suutamme puhtaaksi asioista, jotka toinen tietää yhtä hyvin kuin toinenkin! Sinä tiedät hyvin, että Pirkitta on poikennut umpikadulle, josta hän ei milloinkaan osaa pois. Hän saa sanoa mitä tahansa, häntä ei kukaan usko; silloin kai pitäisi minun avata suuni, minua tietysti voisitte uskoa; mutta siitä minä itseni varjelen, sillä sitte sinä voit olla uskovinasi, että yksin avioliitto minun kanssani voisi saattaa tytölle kunnian takaisin, ja saatat minut pakoittaa siihen. Enhän minä sinua tarvitsisi, jos itse saattaisin sen tehdä, ja jos minä olisin pakoittanut tytön, niin en ehkä hänestä enään välittäisi. Minun määräni on saada hänet; sentähden sinun pitäisi pitää siitä huolta, sillä sinä tiedät, että minä ilman avioliittoakin voin antaa hänelle kunnian takaisin, mutta silloin häpeä lankee toisille, eikä asiaa pitäisi pakoittaa ylimmilleen, sillä silloin minä en armahtaisi ketään teistä!
— Juopporenttu sinä, kuka sitte sinun armahtamistasi tarvitsee?!
— Luulenpa että teitä on useampiakin, sinä, Hüblinger ja hänen emäntänsä.
Pormestari kävi molemmin kourin kiinni päähänsä.
— Voi sinä verinen vapahtajani! Tätä on mahdoton sietää! Sinut pitää ajoissa pistää hulluinhuoneeseen, ennenkuin sinä ihan joudat äärimmillesi ja teet tuhotöitä.