— Luuletko sinä, jos Pirkitan ja minun välillä olisi ollut suhde, että minä olisin pitänyt suuni kiinni ja antanut sinun lyödä ja polkea itseäni häpeään asti, pistämättä veistä ruumiiseesi tai asettumatta hampain kynsin puolustukseen?! Siitä syystä juuri, että tiesin itseni rikokselliseksi, että olin tehnyt syntiä sinun lihaasi ja vertasi vastaan, en minä saattanut korottaa kättäni vastaasi!
Ukko oli tullut kuolon kalpeaksi, hän painoi kädet ohimoilleen, ikäänkuin voimakkaasti katkaistakseen suonten hurjan tykytyksen, ja tuijotti harhailevin silmin poikaan.
— Se ei ole totta, se ei voi olla totta, hän mutisi. — Mistä se olisi voinut häneen tarttua? Ei minusta koko elinaikanani, ei äidistä koko hänen elinaikanaan. Kunniallisuus on aina vallinnut talossani.
— Pelko siellä aina on vallinnut! Ihmiset sanovat, että se, se on emäntäsi hivuttanut kuoliaaksi ja hätyyttänyt ennen aikojaan hautausmaahan. Pelko se on tytönkin karkoittanut luotasi, ja kun ei nainen saa rakastaa ketään likeistään, niin hän helposti hakee esineen vieraitten joukosta, vaikkei hän itse muutoin siitä välittäisikään. Niin, sinun tyttösi oli henttunani, eikä ainoastaan siitä päivästä ja siitä yöstä alkaen, jolloin hemmetin kirottu peijakas sinut sinne toi. Sinun huutaessasi ensi kertaa me olimme hiljaa ja luulimme, että sinä kai menisit matkaasi; mutta kun me huomasimme, ettet aikonut sitä, vaan aijoit tulla sinne ylös, silloin me olimme säikähdyksestä menehtymäisillämme ja hiivimme Pirkitan huoneeseen. Siellä Julia sai sanotuksi: "isä tappaa minut!" Enempää hän ei voinut puhua, eikä sitä tarvittukaan — olihan siinä tarpeeksi selitystä, kun hän väänteli toverin jalkojen juuressa ja minä vavisten seisoin vieressä. Pirkitta siinä seisoessaan ei puhunut ainoaa sanaa, hampaat vaan kuuluvasti kalisivat vastatusten; äkkiä hän tarttui Juliaan ja työnsi hänet ulos ovesta. En tiedä tahtoiko hän alusta alkaen ottaa kaikki niskoilleen, sen vaan tiedän, että kun hän sitte näki ja kuuli sinun kiivastuvan, niin hänen hyvän omantuntonsa kiivaus ja suru toverin tähden saivat hänet jäämään sinulle vastausta vaille! Sitte jälkeenpäin, kun mellakka jo oli liikkeellä kylässä, olisi hänen vastuksensa auttanut sangen vähän, ja viisainta oli, että hän läksi tiehensä. Mutta jos minä nyt, kun koko mellakka tähän saakka on seisahtunut ylimmilleen, tarpeellisella tavalla asettaisin sen liikkeelle, niin se tulisi sellaiseksi, että se panisi koko Sebensdorfin hämmästyksiin, etkö usko? Nyt sinä sen tiedät ja ymmärrät, että kun ei jyryllä nostettu herruutesi ja kunniallisuutesi kelpaa edes puun kantoa särkemään, kai olisi parasta että tekisit minun mielikseni!
Vanhuksen kasvot olivat tulleet tulipunaisiksi, kunnes puna kokonaan katosi, aina silmän valkuaisiin asti. Jokainen jänner vavahteli, piirteet vääntyivät jokaisen värähdyksen vaihteessa. Hän ähkyi:
— Nauttia vierasta, lahjoitettua kunnioitusta? — Taloni kunnia olla riippuvaisena kerjäläistytön säälistä ja armosta?! Olla minä hetkenä tahansa miesrentun häväistävänä?! Voi! — hän löi rintaansa vastaan molemmat nyrkkinsä. — Älköön olko enään mitään tekemistä minulla sen miehen kanssa! tyttären täytyy sovittaa!
— Ole järkevä, huusi poika, — Jumalan, Jesuksen tähden, ole järkevä! Ajattele, että se on oma lapsesi, omaa lihaasi ja vertasi, — kaikki voi tulla sovitetuksi! — Julia yksin — —
Vaikeroiden hän lankesi maahan ja koetti kietoa käsivartensa raivostuneen miehen polvien ympäri, mutta tämä potkasi hänet luotansa ja riensi pois. Kauhistus oli vaikuttanut pojan jäseniin, vaivalloisesti hän nousi pystyyn. Hän laahautui alas portaat, ja kun hän pääsi tielle, juoksi pormestari jo pitkän matkan päässä, lakitta päin, liehuvin hiuksin, suoraa tietä Mooshofia kohti.
Kyökistä kuului iloista laulua, emäntä, askaroidessaan lieden ääressä, lauloi. Kun askelten kopina kuului likenevän, hän vaikeni ja kohotti katseensa: isä seisoi hänen edessään; kun hän näki hänen hurjasti vääntyneet kasvonsa ja uhkaavat silmänsä, huusi hän:
— Jesus, hän tietää kaikki!