Ja peitti kasvot käsillään.
— Niin, mylvi isä, — sinä — —
Hän työnsi kauhean kirouksen tulemaan ja laski nyrkkinsä hänen kurkulleen — — —
Kahdestoista luku.
Syy siihen, että Pirkitan äiti tuli kaupunkiin. Mitä Kustavilla ja Pirkitalla vielä oli sanottavaa, sekä kertomuksen tekijällä kuvattavaa — johon tämä kertomus loppuukin.
Kun Pirkitta vielä lepäsi äitinsä sylissä, huomasi tämä äkkiä Kustavin.
— Tämä on varmaankin isäntäsi? sanoi hän.
Sitte hän muutamia kertoja niiata nytkäytti, ja tyttö, jonka pää vielä nojasi vanhan vaimon olkapäähän, teki ihan aiheettoman kumarruksen jokaiselta niiaukselta.
— Mutta mitä sinä itket, jatkoi talonpoikaisnainen, — kun et vielä ollenkaan tiedä mitä minä tuon?
— Itken ilosta, äiti, kun sinä tulit juuri nyt, jolloin sinua niin tarvitsen.