— Vai joko äiti?
— -puoli, -puoli, sähisti Mittrowitzer.
— Ai niin, anteeksi, sen ihan unohdin. Älkää muutoin ymmärtäkö asiaa sillä tavalla, että kateudesta tai suomattomuudesta olisin lausunut sen, mitä olen sanonut! Kaukana siitä. Sellaisissa mieskohtaisissa asioissa vallitkoon vapaus ennen kaikkea! Fischerillä olisi oikeus vastustaa kaikkia, vaikka asiat olisivat millä kannalla tahansa, jos vaan nainen häntä miellyttää.
— Miellyttääpä muitakin.
— Miellyttävätkö muutkin? Aijai, hyvä että sanoitte. Kertokaa siitä vähän likemmin. Fischer, ystävä raukka!
— Olette hullu! kiivastui Mittrowitzer. — Sanoin: hän! Enkä: häntä!
Sen lausuttuaan hän kääntyi pois ja meni vaunuillensa. Körbler seurasi häntä viipymättä.
— Voi, voi hullua väärinkäsitystä! koetti hän naurahtaa. Mutta
ajatteli: hänen kirottu siansaksansa! Siinä on oleminen varoillaan!
Kai hän kantaa kaiken ihan lämpimäisinä Fischerille. Kaunis juttu!
Tuollaisella möhömahalla ei ole minkäänlaista ymmärrystä!
Sitte hän siirtihe vaunun oven välitse, lausuen vielä kohteliaisuuksia, pyytäen anteeksi ja selitellen.
* * * * *