— No niin.
— Onko sinulla kirje siellä?
— Sisarelta.
— Kälyltäkö? Annappas tänne, sehän minunkin pitää lukea.
Vaimo pani sen, olkapäitään kohottaen, pöydälle. Vanha mies luki hitaasti, rivi riviltä, pysähtyi usein ja peitti kasvot käsillään.
Pirkitta seisoi syrjemmällä, hänen sydäntänsä särki, nähdessään vanhuksen avuttomuutta.
— Vai sinä tahdot palvelusta? sanoi rouvatäti hänelle. — Se on oikein, ja silloin minä kaiketi voin tehdä jotakin hyväksesi. Tämän yön sinä saat olla meidän luonamme, huomenna varhain sinun täytyy nousta, jottet myöhästyisi junalta, joka menee Wieniin. Ja osoitteen minä sinulle annan, kirjoitan sinulle muistiin, missä armollinen rouva Zeidlhuber, minun ja äitisi sisar, asuu. Sitte siellä on eräs tätisi, joka on naimisissa erään kenkätarpeiden kauppiaan kanssa. Sen tätisi sinä etsit, hänellä on paljon tuttuja ja hän voi sinut helposti toimittaa johonkin, tai ehkä hän itse pitää sinut luonaan; olisihan sinun parempi sukulaisten, kuin vieraitten luona.
— Hyvin paljon kiitoksia.
Vanha mies laski juuri kirjoituksen takaisin pöydälle.
— No mitä käly nyt kirjoittaa? kysyi vaimo ja tuuppasi Pirkittaa kyynärpäillään.