— Herranen aikaa! sanoi mestarin vaimo nauraen. — Ei sitä nyt sukulaisten kesken niin tarkasti mitata. Emme me tule tarvitsemaan tuomaria. Mutta minunhan piti sanoa, että kai sinun jo on nälkä, minä lähetän oppipojan hakemaan meille illallista, minä vain en mielelläni antaisi hänelle suurempaa seteliä, hän kun ei koskaan tiedä, mitä hän saa takaisin, eikä pientä rahaa ollenkaan löydy talossa. Sinä tekisit minulle oikein hyvän työn, jos voisit meille lainata guldenin rahan.
Pirkitta todellakin suostui kaupungintädin pyyntöön, koskei tällä ollut pientä rahaa, mutta hän ei lausunut tuota yleistä vakuutusta, että tämä auttaminen oli hänelle ilo.
Oppipoika läksi letustamaan kaupungille astioineen päivineen ja toi tullessaan olutta ja lihaa. Silminnähtävällä mielihyvällä aviopuolisot asettuivat pöytään ja puhuttelivat lähettiä hätiköivällä riemastuksella. Tämä kaikki pani ajattelemaan, ettei tämä päivä ollut ihan samanlainen kuin muut päivät. Mestari kohteli puolisoansa erinomaisella hellyydellä ja ympäristöään oikein ihmisrakkaudella, sillä oppipojankin eteen hän työnsi olutlasin ja kun hän kilisti lasiansa Pirkitan lasiin, silloin tämä oli selvillä siitä, että hänen tuloaan täällä nyt juhlallisesti vietettiin ja jätettiin ruokakustannusten suorittaminen hänen vaatimattomaksi hyvityksekseen.
Pöytä raivattiin, suljettiin puoti, mestari Kristian paneusi oppipojan kanssa makaamaan heinäsäkin päälle puuseinän etupuolelle ja sen taakse vuoteesen piti Pirkitan asettua rouvatädin ja molempien lasten kanssa. Hän sentään mieluummin otti heinäsäkin ja makasi niinkuin edellisenäkin yönä.
Kaasuliekki väännettiin sammuksiin. Se oli jo muutamia tuntia kuluttanut ilmaa, ja mitä hyvää siitä vielä oli jäljellä, sen imi nyt viiden henkilön hengitys. Levottoman yön Pirkitta vietti ummehtuneessa huoneessa, kosteitten seinäin välissä. Lyyjyn raskaus painoi maalaislapsen rintaa, hänhän oli tottunut puhtaan, raittiin ilman yltäkylläisyyteen. Hän olisi mielellään temmannut akkunan auki, kun hän vain olisi jaksanut nousta. Aamupuoleen hän heräsi, tunsi hirveää päänsärkyä ja nousi ylös väsyneempänä, kuin hän oli pannut maata.
Kun oppipojan, jolle tietysti ei voinut uskoa suurempaa rahaseteliä, piti keräellä kaikille aamiaistarpeet, silloin pyydettiin taas Pirkitalta ystävällistä apua.
Aamulla varhain hän oppi kuumentamaan vettä väkiviinaliekin päällä, pitkin päivää hän sai kantaa pientä lasta käsivarrellaan, tai suojella suurempaa oppipojalta, illoin kävellä mestarin rouvan kanssa parilla naapurikadulla, ja yöllä nukkua, niin paljon kuin taisi. Hän sai sangen huonon käsityksen setänsä kenkätarpeiden kaupasta, vaikkei siitä kukaan hänelle mitään sanonut, mutta sen sijaan hän suuresti oppi kunnioittamaan rouvatätinsä suurta seteliä.
Neljä päivää hän tätä kesti, mutta viidentenä hän nousi vuoteeltaan aamutervehdyksettä, pesi kasvonsa ja kätensä ja järjesti hiuksensa.
— Riittaseni, sanoi rouvatäti, — minun täytyy antaa sinulle se tunnustus, että sinua sangen hyvin voi käyttää apunaan. Aamiaiskeitokset jo voi jättää kokonaan sinun huostaasi.
Tyttö punastui suuttumuksesta.