— Ei, ei, jatkoi mestarin rouva, — pian minun täytyy ruveta häpeemään, mutta tänä päivänä minä aivan varmaan annan rikkoa setelin, ole hyvä anna vielä kerran — — —
— Menkää, näyttäkää minulle toki tuo mahtava kultakappale, sellaista meillä maalla saa harvoin nähdä.
— Tietysti. Sitte sinä saat sen nähdä, kun minä lähden rikkomaan, minä en vain nyt viitsisi kulkea nurkkapuodeissa.
— Ettehän toki luule minua niin tyhmäksi. Pieni valhe voi kestää viikon, mutta suuri valhe ei kestä neljää päivää, ja teillä on kaikki valhetta, "Venzel" ja "Kenkätarpeiden tehdas" kyltissä, palvelijat, joita olette tahtoneet pitää, ja oppipoika jota te pitelette ja joka ei kuitenkaan mitään opi. Mutta pitäisi teidän toki hävetä ylvästelemistä; minä teitä hiukan autan kun sanon, että minä lahjoitan teille, sen mitä olette minulta raivanneet itsellenne. Jumalan haltuun kaikki!
Hän otti myttynsä ja meni aviopuolisoitten jotka seisoivat sanattomina hämmästyksestä, puotiin, sitte ulos; hän oli jo matkan päässä, kun hän kuuli mestarin rouvan, joka oli astunut kadulle, haukkuvan jälkeensä.
Pirkitta asteli ne muutamat kadut, jotka hän oli oppinut tuntemaan iltaisilla kävelyretkillään rouvatädin kanssa. Hän tunsi sieltä muutamia ihmisiäkin, joille häntä oli esitetty serkkuna maalta. Useat tervehtivät ja puhuttelivat häntä ja antoivat hänelle tilaisuutta kuulemaan sangen erilaisia mielipiteitä siitä askeleesta, jonka hän nyt oli ottanut. Paksu savustajatar kadun kulmassa pudisti moittivasti päätänsä.
— Lapsi kulta, se joka teille sitä neuvoi, se ei tarkoittanut hyvää. Mitä te aijotte tehdä ypöyksin ja ventovieraana Wienissä? Minä pelkään että te piankin sitä kadutte!
Tuo ei kuulunut rohkaisevalta. Mutta emäntä vastaisessa kulmassa sanoi:
— Jos minä olisin teidät tavannut yksin, niin olisin sen heti sanonut teille, ettei siellä tule toimeen. Mikään oikea ihminen ei sovi sellaiseen taloon, kuin Zeidlhuberien on, jossa menehdytään likaan ja yhtenään tehdään velkoja. Menkää vain johonkuhun palveluspaikan välityslaitokseen, Wienissä ei kukaan kuole nälkään jos hän vain tahtoo tehdä työtä. Jumalan haltuun!
Tuo kuului jo toiselta. Pirkitta ajatteli: savustajattaren ja emännän mielipiteet ovat nämät: toinen sanoo: "älä kaada pois likaista vettä ennenkuin sinulla on puhdasta", ja toinen: "sinä et kuitenkaan voisi sitä juoda, voimatta pahoin, etkä siinä pestä, tulematta vielä likaisemmaksi". Minä olen samaa mieltä emännän kanssa ja olen mieluummin juomatta ja pesemättä.