Hän seisahtui, koska hän oli joutunut rakennuksen edustalle, johon oli pantu kirjoitus "palveluspaikan välitystoimisto". Oven syrjämille, sekä vasemmalle että oikealle oli liimattu lippuja, jotka osoittivat mitä paikkoja oli otettavissa. Pirkitta rohkeutui, kun hän ne luki ja laski, mikä määrä palvelusväkeä tarvittiin. Kyllä kai hänkin siitä saisi kelvollisen paikan.
Hyvää toivoa täynnä hän tarttui ovikääkään ja astui sisään. Se oli hyvin pieni huone, seinämillä seisoi ruskeaksi maalatuita, selkänojilla varustettuja penkkejä, samanlaisia kuin kotikylän kapakassa; matala, samanvärinen puuristikko eroitti penkit muusta osasta huonetta, ja siinä seisoi korkeaan pulpettiin nojauneena, vanhanpuolinen, sangen laiha, likaisissa vaatteissa oleva herrasmies, joka hiljaisissa mietteissä hypisteli kynävartensa päätä.
— Hyvää huomenta, sanoi Pirkitta, kirjurin häiritsemättä pureskellessa: — minä tahtoisin mielelläni palvelusta.
Laiha herrasmies hetkeksi etensi nakerreltua puukeppistä suustansa ja lausui:
— Istukaa.
Pirkitta silitti hamettansa suoraksi, asetti mytyn viereensä penkille ja odotti. Seuraavat toimenpiteet viipyivät kauvan, vasta hetken kuluttua näytti kirjuri päättäyneen ja huusi:
— Rouva Frank!
Tätä huutoa seuraten, astui sivuovesta pieni, lihavanpuolinen rouva, silmälasit nenällä, huoneeseen; hän astui ristikolle saakka, tarkasteli kiireestä kantapäähän asti tyttöä, joka oli noussut seisomaan. Lopetettuaan tarkastuksensa, hän kysyi:
— Ja mitä te tahtoisitte?
— Palveluspaikkaa.