Rouva Fischer nyökäytti hymyillen päätänsä, hiukan hän kyseli
Pirkitalta, sitte hän lupasi hänet ottaa palvelukseen.
Tyttö suuteli hänen kättänsä ja tahtoi samaten suudella vanhan herran kättä, mutta tämä kohotti kätensä pään yläpuolelle, joten tyttö ei sinne ylettynyt, ja sanoi:
— Minä en ole mikään korkea-arvoinen herra, jolle tällaiset kunnianosoitukset kuuluisivat; jos olisinkin mieleltäni maailmallinen, niin kai minä sentään tietäisin toimittaa itselleni parempia. Meillä ei käytetä käsisuutelemista, yksin vanhalle rouvalle se on oikeutettua, muutoin heittäkää se pois. Tyttäreni eivät myöskään pane siihen mitään arvoa, niistä on hauskempaa, kun saavat sitä nuorilta herroilta.
Molemmat tytöt naurahtivat iloisesti, todiste siitä, etteivät he loukkaantuneet, sekä siitä, kuinka vanha herra leikillä panetteli lapsiaan. Hän näytti sangen kummalliselta, kun hän totisen näköisenä taas alkoi puhua:
— Samaten minä kiellän teitä tekemästä sitä tuolle nuorelle herralle tuossa vastapäätä. Hänen suhteensa teidän yleensä on oleminen varoillanne.
Nuori mies punastui suuttumuksesta, hän sulki kirjansa ja juoksi tiehensä sanoilla:
— Tänään sinä isä taas olet ihan inhoittava.
Kun hänen pakonsa synnyttämä yleinen ilo oli asettunut, sanoi vanha rouva totisena, vaikka hänen kasvoillaan nauru vielä leikitteli:
— Hurjapa sinä oletkin tänään, isä.
Sitte hän kääntyi Pirkittaan: