Risto veti suutansa hiukan väärään.
— Kyllä sitä jälkeenpäin on helppo sanoa.
— Mutta se täytyy myöntää, jatkoi niittomies, — että ukko sitte jälkeenpäin on kohdellut sinua hyvin, on lähettänyt sinulle rahaa ikäänkuin vielä olisit hänen palveluksessaan, on maksanut välskärinkin…
— Kyllä kai hän tietää, miksi hän sen on tehnyt.
— No niin, oikeusistuin lienee häntä peloittanut, sekin olisi tuottanut selkkauksia, kustannuksia ja harmeja.
Risto veti taas suutansa väärään.
— Niin, eihän kukaan mielellään seiso tuomioistuimen edessä, syytettynä.
— Sinä, sinä jätkä! — niittomies löi häntä olkapäälle. — Minä melkein luulen, ettei tuo syytös olisi hänelle mitään tuottanut; jos hän heti olisi antanut sulkea itsensä putkaan, niin hän olisi päässyt helpommalla.
— Älä huolehdi keinoja, onhan hänellä, voihan hän sen tehdä. Jumalan haltuun nyt. Minun täytyy häntä puhutella.
— No, näkemiin asti! Kunnes hän taas tahtoo löylyttää. Jumalan haltuun
Risto!