— Älä nyt enään ärsytä itseäsi. Nythän kaikki on paikoillaan.
Todellakin.
Poika veti tuolin likemmäksi ja istuutui kirjoituspöydän viereen.
— Olen minä vielä hiukan heikko, sanoi hän vähän hymyillen. — Mutta luulen, että kun minä nyt taas pääsisin entisiin voimiini, niin pyrkisin taas sinulle rengiksi.
— Se on oikein se.
Risto laski oikean kätensä pöydälle ja tarttui paperisaksiin, jota hän aukoi ja sulki.
— Ei suinkaan minua Mooshofissa ystävällisyydellä ajatella?
— Se on luonnollista.
— No niin, ja sinua ja Mooshofin isäntää seuraa jokainen näillä seuduin, sillä te alatte tanssin ja mieliksenne kaikki antaisitte minun kuolla nälkään. Tahdotko sinä ajaa pois minutkin, niinkuin tytön, Pirkitan?
— Hän meni itsestään.
— Tiedän minä, ihan itsestään, ihan yhtä itsestään kuin minunkin täytyy mennä, siitä syystä etten voi jäädä tänne. Juuri siitä syystä minä tahdoin sinua puhutella ja kysyä, mikä tästä nyt seuraa?