— Hänen hampaansa ovat kauniit ja vartalo on vahva, arveli täti sisarelleen, ja lankonsa puoleen kääntyen:
— Hän on terve ja voimakas, lapset tulevat samanlaisiksi.
— Mutta hyvä täti, sanoi Kustavi.
— No, no, herra Kustavi! Eikö siihen kuitenkin kerran jouduta? Joudutaan. Anna siis vanhan naisen se lausua. Minä luulin, että te kaupungissa ahkerammin lukisitte Darwinia. Sepäs on läpeensä ymmärtäväinen ihminen! Minä maalla jo olen hänet lukenut läpi muutamaan kertaan, ei siksi että saisin häneltä suorastaan uutta, vaan siitä nauttiakseni, että mies kerrankin peittelemättä lausuu sen totuuden, joka meille vanhoille naisille jo kauvan on ollut tuttu. Niin, vanhaksi tultuaan ihminen pysytteleikse todellisuudessa, ja pitää arvossa tosiasiat. Vanhat akat kertovat satuja hyvin, siksi etteivät he itse niitä usko; siitä syystä he ovat vaaralliset.
— Satukirjoittajan ammattia harjoittavat ryökäleet ovat jo aikoja sitte olleet siitä selvillä ja, ensin piinattuaan heiltä järjen, antaneet konnien ja tyhmyrien polttaa heidät — joka osoittaa, että heissä sentään oli jotakin polttamista. Aikoja ennen kuin löytyi tunnettua lääkäritaitoa harjoittivat sitä käytännössä vanhat akat, ja heistä tuli tietäjänaisia siitä syystä, että he valuvilla silmillään näkivät mihin päin moni asia maailmassa kallistui. Naisissa asui alussa kaikki tieto, vasta vähitellen miehet sen oppivat, sentähden että he aina tahtoivat siihen sekoittaa ja panna omia kauniita sanojaan ja perinpohjaisia hypoteesejaan; he hakevat aina heti luonnon lakeja ja me löydämme vain heidän poliisimääräyksiänsä. Vanhat akat ovat aina erityisellä mieltymyksellä ryhtyneet yksityisiin tosiasioihin; missä vain piilee yhteys, sieltä sen täytyy itsestään selvitä. Nykyinen tiede sen hyväksyy; ja siten se on — kunnioitettavaa kyllä! — vanhojen akkojen kannalla, ja sentähden minä iloitsen olevani yksi heistä.
— Tämän tyytyväisyytenne te lausutte sangen somasti, käly, sanoi Fischer vanhempi, — mutta te kääritte sittenkin vain karvaan pillerin oblaattiin; minä kumminkaan en liioin saata iloita siitä että olen vanha.
— Sen kyllä uskon! Vanhat miehet eivät kelpaa mihinkään. Sitte kun olette päässeet siitä ajasta, jolloin tahdotte tekeytyä miellyttäviksi — mutta jääkööt ne sikseen!
Hän kääntyi Pirkitan puoleen:
— Rakas lapsi, nyt sinun on täytynyt kuulla asioita, joista tuskin olet puolia ymmärtänyt, ja minua hämmästyttää, ettei sinun käy niinkuin pienen Helenan, joka menestyksettä taistelee Nukkumattia vastaan. Vie hänet maata. Menkää lapset. Hyvää yötä!
Pirkitta ja Leena läksivät.