Myöhemmin ruokapöydässä uskalsi Kustavi kysyä:
— Sanokaa rakas täti, mitä te ajattelette?
— Minä syön nyt, tuli vastaukseksi, — ja silloin en ajattele mitään.
Ne eivät sopisi yhteen.
Kun oli noustu pöydästä ja erottu, viittasi Kustavi luoksensa nuoremman sisarensa ja pyysi, että he yhdessä menisivät kutsumaan Pirkittaa.
Iida täytti hänen pyyntönsä ja kun Pirkitta tuli, sulki tyttö hänet syliinsä.
— Nyt ei kukaan pääse minulta viemään sitä, että minä olin ensimmäinen, joka osoitti miten rakkaaksi hän on minulle tuleva.
Kustavi tarttui sisarensa käteen ja puristi sitä. Siten he kolme muodostivat ketjun.
— Minä toivon parasta, sanoi Kustavi, — täti oli tänään oikein iloinen ja leikillinen. Te näytätte häntä miellyttävän. Mitä te pidätte siitä vanhasta piiasta?
— Hyvin paljon. Ei hän enään ole ollenkaan suuttunut, koska hän jo itse sanoo: minä olen paha, ole varoillasi! Omituinen hän on, mutta eihän sitä ole ihmetteleminen, onhan hän itse sanonut, ettei rakkaus ohimennenkään ole kolkuttanut hänen sydäntään. Ja taitaa vaan olla niinkuin sanotaan, ettei se saa puuttua keneltäkään naiselta, joka jää naimattomaksi; ja hän on kyllä tahtonut pysyä naimattomana, muutoin hän ei suinkaan olisi ottanut vaivautuakseen hoitamalla vierasta lasta. Hänen elämässään ei kaikki ole ollut niinkuin olisi pitänyt olla, ja siitä hän on yksin kärsinyt koko ajan. Vaikka hän olisi sata kertaa kummallisempi, niin en minä voisi häntä siitä tuomita!
— Suuri kiitos! Hyvää yötä! lausui äreä ääni.