Seuraavassa hetkessä lepäsi Waltrud kadonneen ja löydetyn veljensä sylissä. Kaikki läsnäolijat tunsivat syvää liikutusta; ei yksikään silmä ollut kostumatta.
Hermann oli astunut syrjemmälle kuningas Oton viereen. Molempien kasvot loistivat ilosta.
"Että kadonnut oli sinua näin lähellä, sitä en aavistanut", sanoi kuningas.
Ja Adelheid, joka oli tarkannut puolisonsa kasvojen ilmettä, meni hänen luokseen ja sanoi lämpimimmällä kiitollisuudella: "Tämä on sinun tointasi, Otto! Minä näen sen kasvoistasi."
Hän hymyili. "Olinhan sen sinulle luvannut. Minä lähetin Italiasta sanan Hermann ystävälleni, että hän rupeaisi asiata kuulustelemaan ja tutkimaan. En olisi voinut keksiä sopivampaa miestä tähän tarkoitukseen."
"Tämä on ihanin jälleennäkeminen, jonka minä eläessäni olen nähnyt!" sanoi Luitprand merkitsevästi, ja Martti lisäsi hiljaa: "Ihanaan päätökseen on Herra saattanut kaikki myöskin tuolle uskolliselle tytölle. Hän ansaitsee tosiaan sellaisen onnen!"
Sitten puhui kuningas: "Samoin kuin olen korottanut sisaresi jalosukuisten joukkoon, korotan minä nyt sinut, Bertram, jalosukuiseksi ja ritariksi. Siihen paikkaan, jossa vanhempaisi koti on ollut, saat rakentaa itsellesi asunnon. Varoja saat nostaa kuninkaallisesta rahastostani, ja Hermann", nyt hän kääntyi ystävänsä puoleen — "kun sinä tulet herttuaksi, lähtee hän sinun lippuasi seuraten ulos maailmaan, taistellaksensa sinun kanssasi kuninkaansa puolesta. Sillä vaikeita taisteluita on edessämme vielä!" [Ystävällensä Hermann Billungille antoi Otto sittemmin oman herttuakuntansa Sachsenin.]
"Niin", myönsi Hermann, "mutta älkäämme tänä onnellisena hetkenä sitä ajatelko!" Ja Adelheid lisäsi: "Sanokaamme ennemmin veli Martin kanssa: 'Ihmeelliset ovat Herran tiet, mutta hän vie ne ihanaan päätökseen!'"
* * * * *
Meidän kertomuksemme on loppunut. Kuninkaantyttären seuraavista kohtaloista kertoo maailmanhistoria. Pitkät vuodet, aina vanhuutensa päiviin saakka, eli Adelheid Saksan ja Italian kuningaskunnissa, toimien lempeydellä ja viisaudella, siunaukseksi sekä hallitsijalle että maalle ja kansalle. Hänen aikalaisensa pitivät häntä suuressa arvossa. Vielä suurempi kunnia tuli hänen osakseen, kun hän ja hänen puolisonsa Roomassa keisarinkruunulla kruunattiin. Hänen ihanimpana kunnianaan oli kuitenkin se, että hän elämänsä loppuun asti vaelsi nöyränä Jeesuksen Kristuksen palvelijattarena.