Leskikuningattarelle tuntui hyvältä saada uskoa huolensa ja surunsa ystävättären sydämmelle. Editha ymmärsi suloisimmalta tavalla lohduttaa häntä kalliin raamatun sanoilla.
Eräs munkki Weserjoen luota oli kirjoittanut Vapahtajan elämäkerran omalla Saksenin murteellaan. Hän oli antanut tälle kirjoitukselle nimen: "Laulu Jeesuksen elämästä." ["Heliand".] Editha osasi paljon kertoa tästä kirjasta ystävänsä iloksi. Saksenin kuningatar puolestaan näki ihastuksella kaikkialla jälkiä Berthan siunausta tuottajasta vaikutuksesta maassaan.
Päätettiin että nuori Konrad seuraisi mukana kuningas Oton hoviin, saadaksensa kasvatuksensa siellä. Niin siis täyttyi pojan sydämen hiljainen halu ja unelma, jota hän tuskin oli uskaltanut todeksi toivoa, Kun muutaman viikon perästä korkeat vieraat jälleen lähtivät kotiinsa, oli hyvästijättö vähän surunsekainen. Kuningattaret aavistivat, etteivät enää kohtaisi toisiaan täällä maan päällä. Bertha näki vanhimman poikansa, joka oli ilmetty isänsä kuva, jättävän kotinsa moneksi vuodeksi, ja kyynelsilmin katseli Adelheid lempiveljeänsä, joka iloisena lähti pois suureen vieraaseen maailmaan.
Hiljaista oli nyt perhepiirissä, kun vilkas poika oli heidät jättänyt. Adelheidin sydäntä painoi vielä muukin asia kuin ero veljestä. Äiti oli kertonut hänelle, että isävainaja jo monta vuotta takaperin oli luvannut hänet Italian kuninkaan Hugon pojalle puolisoksi, sekä että nuori Lothar kerran tulisi noutamaan hänet pois kodista ja äidin luota, viedäkseen hänet vaimonaan omaan kotiinsa. Ajatus, että hänen pitäisi jättää rakas kotinsa, tuntui hänestä katkeralta. Äidin lohduttavat sanat, että siihen saattoi kulua vielä monta vuotta, eivät oikein auttaneet. Usein hän unohti huolensa, kuten lasten on tapana, mutta toisinaan hänen pienet kasvonsa äkkiä kävivät vakaiksi ja silmät sumuisiksi, ja silloin hän hyväillen painautui lähemmäksi äitiään, jota hän niin syvästi rakasti ja kunnioitti.
Taaskin hän seisoi kapean akkunan ääressä ja katseli "valkoisen vuoren" ihmeellistä loistoa laskevan auringon säteillessä, mutta ei niin riemullisena kuin ennen.
Bertha oli tarkannut pientä tytärtään ja meni hänen luokseen. Vaiti katselivat molemmat tuota ihanaa näytelmää, kunnes loiste kalpeni.
"Äiti kulta", sanoi Adelheid huoaten, "Italiassa kaiketi ei ole ollenkaan vuoria, vai miten?"
"Ei ole niin korkeita kuin täällä, mutta maa on ihana kuten puutarha, niin sanoi isäsi."
"Mutta ihmiset siinä ihanassa maassa ovat epäluotettavia, kuulin isäni sanovan. Mitä hän sillä tarkoitti?"
"He eivät ole suoria ja uskollisia kuten meillä. Heidän sanoihinsa ei voi luottaa, sillä he puhuvat toisin kuin ajattelevat. Mutta kaikki eivät ole sellaisia", jatkoi hän lohduttaen. "Nuoresta Lotharista isä kertoi paljon hyvää."