Muutamat raahasivat hänet esille, mutta hän oli enemmän kuolleen kuin elävän näköinen. Hänen valkoiset hiuksensa olivat veriset ja likaiset ja peittivät osan kasvoista; myöskin pitkä harmaa parta oli veren tahraama. Miehen pää oli varmaankin pahoin haavoittunut. Waltrud katseli häntä säälien, ja omituisia muistoja heräsi hänen mielessään.
"Tuokaa tänne vettä", käski hän, "jotta hän herää tainnoksistaan.
Te olette pahoin häntä pidelleet; pelkään, tokko hän toipuukaan.
Ajatelkaa, että olette kristityitä ihmisiä. Luuletteko, että Herra
Jeesus Kristus on hyvillään, kun te noin olette käyttäytyneet vanhaa
miestä kohtaan, vaikka hän onkin juutalainen?" sanoi hän moittien.
He olivat vaiti, sillä saksenilaisen tytön vakavuus vaikutti noihin raakoihin mieliin. Miehelle annettiin vettä, ja lähimpänä-seisojat kostuttivat hänen huuliaan ja pesivät veren hänen hiuksistaan ja kasvoistaan.
"Hän virkoaa", he sanoivat. "Kas, nyt hän aukaisee silmänsä."
Waltrud astui lähemmäksi. Katse vanhuksen silmistä kohtasi häntä. Ne olivat samat silmät, joita hän lapsuutensa ajoista asti ei milloinkaan ollut unohtanut. Veri kuohahti hänen sydämmessään, ja hänen poskensa kuumenivat. Kaikki ne kärsimykset, jotka tuo onneton mies oli hänelle tuottanut, muisti hän tällä hetkellä, ja hänen päätänsä pyörrytti, mutta hän hillitsi itsensä kansan tähden.
"Kysykää mieheltä, missä hän asuu", sanoi hän. "Kentiesi hän on tajuissaan. Kantakaa hänet asuntoonsa. Jos hän on lapsen ryöstänyt, niin löydätte sen sieltä."
Tämän väkijoukkokin ymmärsi oikeaksi, ja he kävivät käsiksi vanhukseen, vaikka vastahakoisesti. Kun Waltrud sen huomasi, sanoi hän palvelijallensa:
"Menkäämme mekin mukaan. Ryhdy toimeen sinäkin, siitä kuningatar pitää."
Vanhus oli heikolla äänellä ilmoittanut asuntonsa ja oli sitten jälleen vaipunut tiedottomaan tilaan. Veri pisarteli lakkaamatta hänen päässään olevasta haavasta.
Kuninkaallinen palvelija tarttui häneen, muutamat muut seurasivat esimerkkiä, ja niin he kantoivat hänet ahtaita ja likaisia katuja pitkin hänen huoneeseensa. Sisään he pääsivät avaimilla, jotka he löysivät hänen taskuistaan. Huone oli pimeä ja ummehtunut. Kurja olkivuode oli toisessa nurkassa, sen vieressä lukittu arkku ja huoneen keskellä karkeasti kyhätty pöytä ja horjuva tuoli. Käytettyjä vaatteita riippui seinillä kaikkialla ympäri huonetta; ne olivat nähtävästi myyntitavaraa. Mutta ei merkkiäkään mistään elävästä olennosta näkynyt, vaikka he kuinkakin olisivat etsineet. Pettyneinä he lähtivät pois, ainoastaan Waltrud ja palvelija jäivät jäljelle. Tyttö repi vaatekappaleista palasen ja sitoi sillä vanhuksen päässä olevan haavan. Sitten hän katsoi ympärilleen tuumien mistä saisi apua. Matalan oven ulkopuolella oli muutamia puolikasvuisia tyttöjä, jotka uteliaina kurkistivat sisään. Ne olivat juutalaiskorttelista, ja kun kansanjoukko oli hajaantunut, olivat he uskaltaneet hiipiä esiin piilopaikoistaan. "Asutteko te tässä talossa?" kysyi Waltrud.