Adelheid oli tällävälin kovin odottanut Waltrudia, ja hänen tultuaan kuunteli hän osaaottavasti, mitä tytöllä oli kerrottavaa. Kuningatar itse oli syvästi murheellinen ja huolestunut, sillä Lothar ei vielä ollut terve, eivätkä lääkkeetkään tehneet nähtävää vaikutusta. Waltrud otti osaa kuningattaren huoleen ja rukoili hänen rakkaan puolisonsa puolesta. Se oli suureksi lohdutukseksi kuningattarelle. Kuitenkin hän jo seuraavana päivänä lähetti ystävättärensä sairaan juutalaisen luo, sillä hän arveli, että miehen loppu ei ollut kaukana. Juutalainen ilostui tytön tulosta ja pyysi heti: "Puhu enemmän minulle Jehovan armosta." Sen hän tekikin.
"Miten minä voin tekojani parantaa?" sanoi hän taas. "Olen taistelutanterella ryöstänyt öisin, siellä missä kuolleet ja haavoitetut makasivat; varastanut olen taloissa ja pettänyt kaupoissa. Jehovan käskyjä en ole seurannut. Olen myöskin varastanut ja myynyt lapsia. Viimeinen oli eräs tyttö; häntä minä usein pieksin, jopa niinkin, että hän verta vuoti. Kun hän oli melkein kuollut, niin minä hänet myin. Nyt ei hän varmaankaan enää elä. Hänen äänensä, niin, nyt sen tiedän, se kaikui melkein samanlaiselta kuin sinun!"
"Ehkä hän elää vielä", sanoi Waltrud hiljaa.
"Jos hän vielä eläisi? — Minulla on rannerengas, joka on hänen omaisuuttaan. Se on harvinainen koriste."
Hämmästyen Waltrud kysyi: "Missä sinulla on rannerengas?"
Puolittain epäluuloisena katsoi juutalainen tyttöön, mutta vihdoin hän sanoi: "Sinä saat sen tietää. Sinä olet ollut hyvä isä Aamosta kohtaan. Se on tuolla laatikossa."
"Anna minun katsella sitä", pyysi tyttö vapisevalla äänellä.
Levottomana mies väänteli itseään vuoteessaan. Hänestä tuntui vaikealta antaa kenenkään nähtäväksi aarteitaan, joita hän vuosikausia oli tarkoin pitänyt kätkössä ja joista hänen sydämmensä ei voinut vielä kuoleman portillakaan oikein irtaantua. Tyttö istui siinä kiihkeässä odotuksessa. Vihdoin hän kysyi:
"Oliko tytön nimi, josta puhuit, Waltrud?"
Kuten salaman koskettamana hätkähti mies. Hänen silmänsä avautuivat, kasvot kävivät vielä entistään kalpeammiksi ja hän soperteli: "Mitä sinä hänestä tiedät — Waltrudista?"