"Paljon rahaa! hirmuisen paljon rahaa!" lausui Antti päätänsä pudistaen, "mutta vanhan ystävyyden vuoksi tyydyt sä kuitenkin puoleen! Asiat on niukat ja minun moiseni ei ole enää niin varallinen, kuin ennen".
Kirja-Tiitsu, joka tiesi, ettei vanhalla miehellä ollut muuta neuvoa, oikaisi kättänsä lakkia kohden, lausuen:
"Ehkä saatte sillä hinnalla jonkun haukan, mutta minua ei suinkaan!"
Näin sanoen nousi hän ylös ja rupesi lähtöä tekemään.
"No no", urisi Ojamylläri, "kysyen ja tarjoten tulee kauppa, ja kolmella-sadalla ruplalla voinhan kuitenkin avata suutani?"
Lyhyesti: nuot molemmat kunnian-arvoiset miehet sopivat hinnoilla! Kaksisataa kuusikymmentä ruplaa oli Annan verenhinta, neljäkymmentä oli kuitenkin saanut pudotetuksi.
"Koska ei kuolema kysy aikaa", teki Kirja-Tiitsu, jolla se ammatti oli, heti kontrahdin valmiiksi ja Ojamylläri piirsi suurilla kirjaimilla nimensä sen alle. Paitse sitä päätettiin vielä, että Kirja-Tiitsu kosisi vasta tulevana syksynä, — "ihmisten vuoksi!"
Myöhä jo oli, kun Ojamylläri ja hänen kunnioitettu neuvon-antajansa erosivat. Kun Antti päästi Kirja-Tiitsun pihalta ulos, hairasivat koirat kuin hullut entisen kirjurin jalkoihin, ikäänkuin olisivat tietäneet, että tuo ilkiö par'aikaa oli yhden uuden pahan työn valmistanut.
V.
Mitä mietteitä sota toi Ojamyllylle, Männikön kylään ja Sutlepan perheesen.
Yksi tahi toinen meistä muistanee ehkä vielä lapsuutensa ajasta, että äitivainaja, kun tahtoi saada vallatonta poikaa vaikenemaan, huusi: "Punaparta tulee!" — se nimi sai heti joka lapsen vaikenemaan ja kiskoi useamman kuin yhden vanhemman karvaa. — Puolen maailman kanssa, jonka hän oli valloittanut, vaan ei suinkaan rauhalla, ojensi Napoleon I myös kättänsä Venäjän valtakuntaa kohti, joka, ynnä hänen englantilainen naapurinsa, yksin koko Europassa julkesi halveksia Ranskan mahtavuutta ja voimaa. Niin yöt kuin päivät tunkeusivat voittajan epälukuiset väkijoukot Venäjän rajan yli oieti Moskovan kaupunkia vastaan, jossa korkea ranskalainen arveli käsissään hoitavan Venäjän valtakuntaa ja keisaria! Uhkea ranskalainen oli unohtanut kaksi asiaa: Venäjän isänmaan rakkauden ja Venäjän talvet! — Suurella luottamuksella meni hän omaa tietään ajattelematta, että yhden ainoan ihmisen kunnianhimon tähden miljoonat menettivät henkensä ja terveytensä. Monen äidin poika, joka punaposkisena ja sirokasvuisena Bonaparten väkijoukossa meni pois, tuli haavoitettuna ja raajarikkona, jalkapuolena ja ykskätisenä takaisin, — jos hän ylipäänsä vielä tuli takaisin eikä lähellä sotatannerta levännyt ikuista untansa! Nämät olivat raskaat päivät rikkaille ja köyhille, suurille niinkuin pienillekin, ja sodanhätä lepäsi niinkuin painajainen joka majan ja joka sydämen päällä! Mitä ikinä vihollinen edestään löysi, sen hän hävitti ja poltti, samate sen mikä hänen kädestään säilyi — ja sitä oli vähän — sen ottivat läpikulkevat sotamiehet. Sodan aikana ovat, paratkoon Jumala, ystävät ja viholliset siinä suhteessa samanlaiset: molemmat tahtovat, kumpikaan ei tuo, ja mistä he läpi kulkevat, siihen jäävät harmaat jäljet.