"Hän osaa näyttää hartaalta."
"Osaa näyttää!" huudahti Grace närkästyneenä. "Kuinka voit noin lörpötellä, täti Dora? Kuinka rohkenet vihjaista, ettei isäni vaimo ole vilpitön?"
"En vihjaile kerrassaan mitään, Grace; enkä anna koulutytön itseäni opettaa. Voin vain sanoa, että lady Darnel on salaisuus minulle, kuten kaikille muillekin tällä seudulla. Sinä olet tosiaan ainoa, joka näyt häntä ymmärtävän ja häneen luottavan."
"Kyllä isäkin ymmärtää ja luottaa", vastasi Grace yhä kiihtyneemmin.
"Se riittää minulle."
"Isäsi on hänen lumousvoimansa pauloissa, rakas lapsi. Etkö ole koskaan kuullut puhuttavan siitä, kuinka keski-ikäiseen leskimieheen voi vaikuttaa kaunis leski — nainen, jonka menneisyys on hämärään verhottu?"
"Sinä puhut kovin väärin, täti Dora, ja vielä pahempaa on, että tiedät menetteleväsi väärin. Minun mielestäni sinun pitäisi pelätä, että raamatustasi hiipisi esille joku mörkö sinua nipistämään. En minä tahtoisi istua raamattu povella ja myrkyllisesti purkaa kiukkuani viattomiin ihmisiin!"
"Ellet hillitse kieltäsi, Grace, niin lähden omaan huoneeseeni", sanoi
Dora, paiskasi kirjan kiinni ja nousi.
"Olisin kielelleni erinomaisen kiitollinen, jos se karkoittaisi sinut tiehesi", vastasi Grace; ja senjälkeen neiti Darnel pani uhkauksensa täytäntöön mennen matkaansa raamattuineen ja kiihtyneine tunteineen.
Mutta hän ei mennyt omaan suojaansa, vaan alas vierashuoneeseen, missä tapasi nuoren Colchesterin metsästyspuvussa ja ratsupiiska kädessä, siinä asussa kuin oli astunut alas hevosensa selästä.
"Paras neiti Darnel", sanoi hän tarttuen Doran käteen, "mitä hirveitä asioita ne ovat, joista puhutaan. Sain kuulla tuon ikävän uutisen vasta äsken kotimatkalla metsästysretkeltä, muutoin olisin tullut ennemmin. Miten se tapahtui? Onko hän hyvin heikkona, ja kuinka Grace voi?"