Hän unohtui innoissaan sanomaan aivan yksinkertaisesti "Grace".
"Se on pitkä tarina, herra Colchester, ja syvä salaisuus. Kukaan meistä ei sitä käsitä. Veli-rukkani on hyvin huonona. Pelkäämme menettävämme hänet."
Doralle tuli kyyneleet silmiin, eivätkä ne olleet krokodiilinkyyneleitä. Hän rakasti veljeänsä, vaikka vihasi hänen vaimoaan; ja vaikkei voinut sietää Allanin onnea tässä toisessa avioliitossa, jota hän piti suurena vääryytenä itseään kohtaan, hän ei voinut tyynesti kestää ajatusta, että hänet menettäisi.
"Älkää itkekö, hyvä neiti", sanoi Colchester, joka vaivoin pidätti omat kyyneleensä. "Ei koskaan ole niin pahoin kuin luullaan. Lääkärit ovat aina kyllin ovelia tekemään asiasta suuren numeron, jotta tunnustettaisiin heidän ihmeellinen taitonsa parantaa potilas ja suoritettaisiin runsas lasku näyttämättä hapanta naamaa. Mutta sanokaa minulle Jumalan tähden, miten se tapahtui. Kerrotaan sir Allanin ampuneen itsensä myöhään eilen illalla, sitte kun kaikki olivat menneet levolle."
"Eivät kaikki. Lady Darnel istui kirjoittelemassa kirjeitä. Hän oli ylhäällä koko ajan, kun se tapahtui."
"Sitte täytynee hänen tietää, miten se kävi."
"Hän ei näy tietävän mitään. Hän oli ollut sisällä Gracen huoneessa ja laukauksen pamahtaessa hän oli käytävässä."
"Oliko sir Allan yksin huoneessaan?"
"Siltä näyttää. Hän oli mennyt makuulle tunti sitten, mutta lienee noussut ylös jälleen ja tullut takaisin lady Darnelin huoneeseen, mihin oli jättänyt revolverit pöydälle avonaiseen koteloon. Miksi hän oli noussut ja puoleksi pukeutunut sekä ottanut revolverit, on käsittämättömän salaperäistä."
"Ehkä hän kuuli tulevan murtovarkaita tai luuli kuulevansa. Muutamat miehet kuvittelevat aina varkaita olevan liikkeellä ja nukkuvat ase pieluksen alla. — Miten muuten tiedätte, ettei täällä ollut joku murtovaras? Olisihan se voinut ampua sir Allania."