"Olihan se velvollisuuteni tytön lähimpänä naispuolisena sukulaisena. Minun ehdotuksestani veljeni lähetti hänet madame Sartoryn täysihoitola-opistoon Passyyn. Madame Sartorylla on ainoastaan muutamia valittuja oppilaita — yksinomaan hienoimmista perheistä, ja niitä kasvatetaan hänen henkilökohtaisen valvontansa alla. Olen itse käynyt hänen koulussaan ja voin vakuuttaa, että hän on sekä tunnontarkka että valpas."
"Grace-rukka, olen näkevinäni hänet madame Sartoryn Argus-silmän vaanimana, kedonkukan luonnottomassa sekakukka-ruukussa! Miten hänet saatiin alistetuksi sellaiseen menettelyyn?"
"Hän oli kaksi vuotta Pariisissa, mutta vietti loma-aikansa kotona.
Tulos oli sir Allanin mielestä erittäin tyydyttävä."
"Ovatko Grace ja hänen äitipuolensa yhtä hyviä ystäviä?"
"He pitävät hirveän paljon toisistaan — ainakin sitä väittävät."
"Väittävät? — Minä en voi kuvitella Gracessa mitään teeskentelyä, ellei madame Sartory ole luonut häntä uudestaan."
"Madame Sartory on pienestä pyryharakasta luonut maailmannaisen."
"Mikä vahinko!" huokasi eversti. "Englannissa vilisee maailmannaisia, mutta oikea pyryharakka viihtyy vain onnellisessa kodissa. Se on sievä kukka, joka kuihtuu kouluneidin karkeasta henkäyksestä. Minulla on kovin paha mieli siitä, että lähetitte pikku Graceni opistoon. Minä inhoan noita tyttökouluja."
Nyt näkyi pieni vaalea olento kiitävän ruohokentän ylitse ulkona ja juoksevan kuistilta lasiovesta sisään. Hänellä oli jostakin pehmeästä, valkoisesta villakankaasta tehty, vaaleansinisellä paltattu puku — erinomaisen sievä tennispuku. Tulija oli Grace Darnel, pitkä tytönheilakka, jolla oli aurinkoiset, pähkinänruskeat silmät, kiharahko, tummanruskea tukka, ihastuttava suu ja valkoiset hampaat. Piirteet olivat sävyisät, ja ulkomuoto yleensä tyypillisen englantilainen.
Eversti tarttui hänen molempiin käsiinsä ja puristi niitä sydämellisesti ja isällisesti hyvän aikaa.