"Sallikaa hänen itkeä", sanoi eversti ja taputti häntä olalle. "Itku lohduttaa, ja kaikkihan tunnemme samaa surua."
Ruokasalista lähdettäessä pisti Grace kätensä hänen kainaloonsa.
"Menkäämme hiukan kävelemään", pyysi hän. — "No, saitko joitakin tietoja?"
"En, mutta uskon hänen lähteneen tiehensä. Nyt olet hänestä vapaa."
"Lupaukseni sitoo minut."
"Ei rikolliseen."
"Mitä taivaan nimessä tarkoitat?"
"Salapoliisihan sai selville hänen jalkainsa jäljet — juuri sellaisten kenkärajain, jollaiset metsässä näkemällämme miehellä oli. Vakaumukseni on, että hän hiiviskeli talon ympärillä tavatakseen sinut ja käytti tilaisuutta varastaakseen rahat. Kun sir Allan yllätti hänet, niin hän ampui…"
"Ei, ei, se olisi liian kauheata — en ole koskaan voinut rakastaa varasta ja murhaajaa. Minä tiedän, että hän oli herrasmies — oikea herrasmies."
"Silloin tällöin tapahtuu, että herrasmiehet joutuvat katuojaan; kuulee usein kerrottavan, että he ovat yhtyneet rikollisiin. En suinkaan usko, että sinä olisit luullut heittiötä herrasmieheksi, mutta kun hieno mies muuttaa suuntansa, tekee hän sen täydellisesti, ja pelkään, että niin on käynyt Victor de Camillacillesi…"