"Hyvä Jumala, silloinhan olisin mielettömyyksilläni murhannut isäni!" huudahti Grace ja purskahti hysteeriseen itkuun.
"No, se oli vain minun otaksumani; mutta pidin oikeimpana ilmoittaa sen sinulle, koska yhä tahdot riippua tuossa seikkailijassa."
"Minä tahdon menetellä kunniallisen naisen tavoin", sanoi Grace sankarittaren sävyyn. "Eine Frau ein Wort! Naisenkin on vastattava sanoistaan, ja minä katson itseni häneen sidotuksi, kunnes hän itse antaa minulle vapauteni takaisin, ja sen hän tekee vain, jos tapaan hänet ja sanon hänelle kaikki."
"Vai niin, on siis jotakin sanottavaa?"
"On", mutisi Grace ja painoi kauniin päänsä alas.
Eversti suuteli häntä otsalle.
"Nyt alan käsittää, rakas tyttöseni", lausui hän. "Olet vihdoinkin huomannut, että rehellinen ja kunnollinen lapsuudenystävä on paremmin rakkautesi arvoinen kuin muukalainen, jonka satuit tapaamaan taulukokoelmassa."
"Herra Colchester ja minä kävelimme tänään puutarhakäytävällä, ja silloin hän kysyi minulta, tahdoinko tulla hänen vaimokseen. Kun se tapahtui niin odottamatta, luulen… luulen antaneeni hänelle aihetta uskoon, että pidän hänestä."
"Jaha, sinä kihlauduit kai Colchesterille tuosta ranskalaiselle antamastasi lupauksesta huolimatta. Se on siis sinun käsityksesi lauseesta eine Frau ein Wort?"
"Sinulla on aina alhaiset ajatukset minusta!" huudahti Grace polkien maata. "Ei, minä en kihlautunut herra Colchesterille. Sanoin hänelle, etten koskaan voi mennä hänen kanssaan naimisiin, mutta en voinut valehdella ja väittää, etten hänestä pitänyt. Nyt tiedän, että häntä rakastan ja että se muu vain oli tyhmiä mielikuvitteluja, joita häpeän."