"Mel… melkein pelkään, että hän tuli Gracea tapaamaan", änkytti nuori mies veripunaisena kasvoiltaan.
"Mahdotonta! Rouvan huoneestahan hänet yllätettiin, ja lady Darnelin koko käytös senjälkeen on ollut kovin omituista. Sen viheliäisen naisen lauseet ja esiintyminen ovat parhaat todistukset hänen syyllisyydestänsä. Havahtihan hän unestaan samana yönä ja huusi, että se oli hänen syynsä ja että hän oli murhannut miehensä. Typerä salapoliisi on väärillä jäljillä. Hän kuvittelee, että Jaker on syyllinen, vain siksi, että tämä oli kylässä rikkonut kahdenkymmenen punnan setelin."
"Oliko hänellä sellainen? Se näyttää epäilyttävältä. Jaker kykenee mihin tahansa."
"Jaker ei tiennyt, missä rahat olivat, eikä hänellä ollut mitään aihetta mennä juuri rouvan huoneeseen."
"Sinne oli helpoin pääsy. — Tahtoisin kernaasti tavata Gracen. Hän on kai vähän tyynempi nyt, kun sir Allan voi paremmin. Kah, tuolla hän käveleekin puutarhassa! Minä menen hänen luokseen. Jos pyytäisin tavata häntä, niin hän varmaan kieltäytyisi."
Grace oli paennut huoneeseensa päästäkseen kohtaamasta Edward Colchesteria; ja kuitenkin hän heti senjälkeen meni puistokäytävälle, mistä tämän täytyi hänet nähdä. Se oli niitä päähänpistoja, joita hänen ikäisillään tytöillä tavataan.
Colchester ihan juoksi, jotta Grace ei ehtisi jälleen hävitä, mutta tämä ei häntä ollenkaan välttänyt, vaan tarjosi auliisti kätensä. Colchester puristi sitä jonkinlaisella kylmyydellä, mikä sai Gracen hämmästymään. Nuori mies oli näet mustasukkainen.
Hän alkoi puhua hänen isänsä terveydentilasta ja siirtyi sitten äkkiä aineeseen, joka hänelle oli mielenkiintoisin — Mowbrayn neitien näkemään muukalaiseen. Tytön ilmeinen levottomuus todisti, että mainittu henkilö ei ollut hänelle tuntematon. Tuo mies, joka ei uskaltanut avoimesti näyttäytyä, oli siis tullut tapaamaan Gracea — tullut panemaan aikomuksensa täytäntöön ja päättämään valloituksensa!
"Tätisi luulee hänen saapuneen tapaamaan lady Darnelia", sanoi hän.
"Lady Darnelia! Hän tekee kovin häijysti ja väärin sellaista väittäessään!"