"Miksi hän muutoin olisi tullut? Varastamaanko?"
"Hän ei ole mikään varas!" purskahti Grace kiivaana, mutta vaikeni äkkiä.
"Eikö ole? Sinä luullakseni puolustat häntä! Tunnetko hänet siis?"
"Minä en alistu kuulusteltavaksesi!" vastasi tyttö närkästyneenä.
"Se ei ollut tarkoituskaan, mutta sinun täytynee myöntää, että miehellä on oikeus olla utelias toisinaan. Onhan isäsi miltei murhattu, ja samalla kuullaan puhuttavan puistossa hiiviskelleestä salaperäisestä olennosta — luultavasti rikollisesta, — ja kun mainitsen asiasta, ryhdyt sinä heti häntä puolustamaan. Mitä voin muuta uskoa, Grace, kuin että olet jollakin tavoin juttuun sekaantunut?"
"Usko, mitä haluat", sanoi hän kylmästi, "minä en ole edessäsi vastuunalainen. Mutta nyt menen kuulemaan, kuinka isä voi — hyvästi!"
Hän lähti.
Lady Darnel vietti iltapäivän kiitosrukouksissa. Sairaskammiosta saatiin yhä lohdullisempia tietoja. Sir Allan nukkui rauhallisesti, ja kuume oli asettunut.
Grace odotteli kaiken päivää everstiä, joka oli mennyt ulos, ja kummastuksekseen hän näki tämän ajavan pois kello kuuden tienoissa, palvelija kiesien takaistuimella. Tuo näytti salaperäiseltä. Hän ajoi tiehensä ikäänkuin olisi mieluimmin tahtonut matkustaa kenenkään huomaamatta.
Grace oli tunnin ajan äärimmäisen levoton, mutta sitten hän sai lyijykynällä ja kummi-isän tutulla käsialalla kyhätyn kirjelapun.