Ystävä on se, joka rakastaa meitä — meidän Itsemme tähden.
Kun hetki oli tullut, alkoi Natsarealainen Mestari ihmisten joukosta etsiä kahtatoista, jotka häntä rakastaisivat — yli sen, mitä kansa rakasti. Kansa rakasti hänessä vain sitä minkä näki, mutta hän etsi niitä, jotka rakastaisivat hänessä sitä, jonka tunsivat. Sillä heidän rakkautensa oli oleva kallio hänen jalkainsa alle ja suola hänen leivällensä.
Etsi ja löysi ne kaksitoista ystäväänsä.
— Ihmiselle riittää yksi. Ja tätä yhtä aloin minä etsiä siitä hetkestä, kun aloin Itseäni etsiä, — jotta minä itseni löytäisin.
Kuljin ja etsin. Yksi rakasti silmiäni, toinen suutani, kolmas ääntäni, joku aatteitani, mutta yksikään ei edes tuntenut — minua itseäni. Ja yhäti seison minä hiekalla ja leipäni on ilman suolaa ja kysyn: Lieneekö siis olemassakaan sitä Itseäni, — kun ei sitä kukaan ole nähnyt, — vai enkö minä vielä ole nähnyt ystävääni?
12. LEMPI JA MINÄ.
Yksinäinen ihminen tuli luokseni ja kysyi:
»Tiedätkö minkälainen on lempi?»
Vastasin: »Näin vain ohimennen».
Hän pyyteli: »Selitä minulle mitä näit, miltä lempi näytti? Vaappuiko se kuin kuoleva soturi hämärtyvällä tappotanterella?»