Minun mieleni on tullut levottomaksi ja kuunvalo varastaa väsymyksen silmistäni. Valvon vuoteellani ja tuijotan öiseen ikkunaan, enkä ymmärrä itseäni. — Olisiko se kenties jonkun ajatus, joka on kohdistunut minuun, mikä saa mieleni levottomaksi ja vie väsymyksen silmistäni?
* * *
Kuka sinä olet tuntematon, joka olet syrjästä katsonut silmiini? Sinun ajatustesi kosketus saa minut aremmaksi nuorta jäniksenpoikaa, ja joka rasahduksessa olen minä kuulevinani lähestyvät askeleesi ja kuunjuovassa kalpenen sinun valkeaa muotoasi.
Kuka sinä olet, tuntematon, tule, astu suorana eteeni ja sano: Minä se olen!
33. KUKATIES.
Epävarma minä olen — itsestäni — ja hänestä, vaikka kukaties — saisin olla varma.
Tekisi mieleni yhä uudelleen sydämeni riemussa huutaa: »Minä tunnen erään»! Mutta järkeni sanoo: »Luulet vain tuntevasi ja kuvittelet, että se joku sinut tuntee. Siinä kaikki.» Enkä minä virka mitään — itselleni — enkä muille.
Oven kynnyksellä minä olen ja katson lattiapalkkiin, — vaikka kukaties pitäisi olla siellä missä on hänkin ja kantaa korkealla päätä.
34. SYNTI.
Kaksi on syntiä, teonsynti ja laiminlyönninsynti. Ja ylpeydestä syntyy usein jälkimmäinen, kuulin minä pienenä kirkossa. En sitä viimeistä silloin ymmärtänyt, — vasta nyt.