Katselen ulos ikkunastani ja mietin itseäni ja muita.
Monet, jotka käyvät asuntoni ohitse, omistavat paljon, — minulla on vain nöyryyteni.
Toiset ovat tehneet suuria tekoja, — minä olen tunnustanut vain oman tyhjänpäiväisyyteni itselleni.
Sitä tehtävää vartenko äitini minua sydämensä alla kantoi ja kivulla synnytti?
4. KANSSAIHMISENI.
Peitän ikkunani, suljen oven ja istun äänettömänä huoneessani, ettei kukaan tietäisi tulla luokseni. Säälistä heihin en soisi heidän kuulevan sanojani: »Turhaan tulitte, ei minulla ole mitään teille antaa.» Kenties joku pyytäisi: »Anna itseäsi.» Ja minun täytyisi vastata: »Kaikki minussa on vain rihkamaa, joka ei kelpaa muille.»
He jättäisivät minut yhtä köyhinä kuin tullessansa ja minun sydämeni olisi kipeä siitä, ettei minulla ollut mitään, jota olisin voinut tarjota heille.
5. ELÄMÄ OTA MINUT.
Elämä, älä aja noin korskeesti ohitseni!
Ota minutkin rattaillesi ja anna hevosten hurjasti nelistää. Mitä siitä, jos ne pillastuvat ja rattaat särkyvät ja minä putoan maantien ojaan ja saan verisiä haavoja. Parempi sekin kuin seisoa varovaisesti syrjässä ja hiutua hiljalleen vähäverisyyteen.