Voidaksemme ymmärtää Porthanin työn arvoa, sitä perinpohjaisuutta ja tarkkanäköisyyttä, mikä hänellä oli aikalaisiinsa verrattuna, on meidän luotava silmäys siihen minkälainen oli suomalaisten käsitys historiastaan ja mikä oli:
Suomalaisten asema Ruotsin valtakunnassa.
Ison vihan aika (1700—1721) jätti pysyvät jäljet Suomen elämään. Sen hävitys uudistui osaksi pikku vihan (1741—1743) kautta. Maa oli kurjuuteen asti köyhtynyt, asukasluku vähentynyt. Ja mikä meidän kannaltamme surullisinta, Suomen merkitys Ruotsin rinnalla oli käynyt entistä vähäisemmäksi. Jo ennen isoa vihaa oli Suomeen tullut paljon ruotsalaisia virkamiehiä, ei ainoastaan ruotsinkielisiä, vaan Ruotsista kotoisin olevia. Ruotsin hallituksen pyrkimyksenä oli ruotsalaistuttaa maatamme mikäli mahdollista, ja ensimäisiä keinoja oli ruotsalaisten virkamiesten tänne lähettäminen. Turun yliopistossa opiskeli samoin paljon ruotsalaisia ylioppilaita, yliopiston alkuaikoina sellaisia oli enemmistö. Osa heistä jäi tänne papeiksi tai virkamiehiksi. Oli luonnollista, etteivät he tehneet suurta eroa Suomen ja Ruotsin välillä, olihan edellinen vain osa heidän isänmaastaan, Svean valtakunnasta, samoin kuin mikä muu ruotsalainen maakunta tahansa. Ison vihan aikana pakenivat virkamiehet ja monet papit, sekä suomalais- että ruotsalaissyntyiset, Ruotsiin. Kun he sieltä vuosien kuluttua palasivat, olivat he, kuka enemmän kuka vähemmän täydellisesti ruotsalaistuneet sekä kieleltään että mieleltään. Ruotsi oli nyt suomalaistenkin »isänmaa», ruotsalaiset olivat heidän veljiään j.n.e. Se, että Suomessa rahvaan kieli oli »vähän» toisellainen kuin ruotsinkieli, ei paljon merkinnyt. Olivathan nämä kielet monessa suhteessa toisilleen hyvin »läheisiä», sillä niissä oli paljon samoja sanoja: katu oli ruotsissa gata, tori torg j.n.e. Oli melkein täysi syy pitää suomalaisia ja ruotsalaisia samana kansana!
Suomen sivistyneessä säädyssä alkaa ilmetä suoranaista halveksimista suomenkielistä rahvasta kohtaan, siitä koetettiin irtautua kaikin keinoin. Ei edes nimi saanut olla muistuttamassa suomalaista alkuperää, ei nim. olisi voinut pitää itseään täysin samanarvoisena jonkun hienon ruotsalaisen kanssa, jos nimi olisi ollut karkealta kalskahtava suomalainen. Ellei se jo koulussa ollut muutettu latinalaiseksi tai kreikkalaiseksi, otettiin nyt ruotsalainen »hieno» nimi. Eivätkä nimiä muuttaneet ainoastaan virkamiehet, aateliset ja papit, kaupunkien porvareistakin tulee täysverisiä ruotsalaisia, kun päästään kömpelöstä suomalaisesta nimestä. Ruotsalaiset upseerit muuttivat muitta mutkitta suomalaisten ruotusotilaiden nimet ruotsalaisiksi, joten ruotsalaiset nimet rahvaankin keskuudessa tulivat tavallisiksi. Menipä tämä ruotsalaisuuden ihailu niin pitkälle, että suomalaiset talonpojat opettivat lapsilleen ruotsia kätkyestä pitäen, jos vain luulivat varojensa sallivan kasvattaa heistä »parempia ihmisiä».
Näissäkin oloissa jotkut uskalsivat ajatella itsenäisemmin, uskalsivat pitää toiveensa ja mielikuvansa suomalaisina. He iloitsivat, jos virkoihin nimitettiin suomalaisia. Ja he koettivat osottaa kanssaihmisilleen, ettei tarvinnut hävetä, vaikka olikin suomalainen. Rohkaistakseen suomalaisuuden ystäviä koettivat jotkut todistella, että suomalaisilla oli loistava menneisyys, että kansamme muinoin asumat maat olivat avarat, sen kuninkaat suuret ja mahtavat. Tällaisista historioitsijoista ja isänmaan ystävistä oli huomatuin:
Taneli Juslenius.
Koska hänellä epäilemättä oli suuri vaikutus Porthanin harrastusten suuntautumiseen oman maan olojen ja historian tutkimiseen, on tässä kerrottava muutamia piirteitä hänenkin elämästään ja toimistaan.
Tämä suuri suomalaisuuden esitaistelija oli papin poika, lahjakas ja terävä. Hän ei ollut täyttänyt vielä 15 vuotta kun tuli ylioppilaaksi. Sen jälkeen hän sai itse huolehtia toimeentulostaan ollen merimiehenäkin ja monessa paikassa kotiopettajana, m.m. piispa Gezelius nuoremman perheessä. Pääsi sittemmin filosofian, pyhäin kielten, s.o. heprean ja kreikan, ja lopulta jumaluusopin professoriksi. Valittiin kaksi kertaa Turun piispaksi, jälkimäisellä kertaa yhtaikaa myöskin Porvoon piispaksi, ja Porvooseen hänet omasta pyynnöstään nimitettiinkin. Ison vihan aikana hän pakeni Ruotsiin, samoin pikku vihan tullessa. Vaikka hän joutui koko loppuikänsä olemaan Ruotsissa, Skaran piispana, ei hän kuitenkaan Suomea unohtanut eikä työtä suomalaisten arvoon kohottamiseksi. Siellä hän sai valmiiksi suurimman kirjallisen työnsä, suomalais-latinalais-ruotsalaisen sanakirjan »Suomalaisen Sana-Lugun Coetus». Sen hän kirjoitti ulkomaalaisille helpotukseksi suomenkieltä oppiessa. Kun he tutustuisivat tähän halveksittuun kieleemme ja suomalaisten kirjoihin, näkisivät he, että suomalaiset ovat yhtä hyviä ihmisiä kuin muutkin. Hän muisti piispa Gezeliuksen sanat »kaikkien kielten pitää tunnustaman Jumalaa», jotka piispa oli lausunut vastaukseksi suomalaisten ruotsalaistuttamista suosittelevalle henkilölle. Nämä sanat olivat saaneet hänen rakkautensa suomenkieleen liekehtimään entistä voimakkaammin. Ja hän tahtoi voimainsa mukaan kohottaa suomenkielen ja suomalaisten mainetta vastapainoksi häväisijäin ja pilkkaajain puheille. Ruotsista käsin hän toimitti suomalaiseen asuun myöskin Svebeliuksen katkismuksen, jota Suomessa käytettiin aina viime vuosisadan lopulle asti. Skaran piispana hän kuolikin 1752.
Jo nuorena ylioppilaana ollessaan Juslenius julkaisi kirjan Vanha ja uusi Turku (Ahoa vetus et nova), jota aikanaan pidettiin erittäin oppineena, ja jolla Juslenius saavutti suuren kuuluisuuden. Tämä kirja aukaisi myös hänelle tien korkeimpiin opillisiin virkoihin. Se on Turun historia ja kuvaus sen ajan Turun elämästä, oloista, asemasta ja hallinnosta. Samalla kirja sisältää kuvauksen koko Suomen kansan elämästä ja menneistä vaiheista. Tälle teokselle hän kirjoitti jatkoksi kirjan Suomalaisten puolustus, latinankielellä samoinkuin edellisenkin, kuten ajan tapa oppineilta ihmisiltä vaati. Jälkimäisen kirjan loppusanoiksi hän kirjoitti: »Minä en huoli muusta, kuin että olen suomalainen ja, vaikka itse tuntematonna toki saan kuulua mainehikkaaseen kansaan.»
Ja todella mainehikkaaksi hän kansamme kuvasi. Hänen palava isänmaanrakkautensa ja tarkoituksellinen halu puolustaa suomalaisia esti häntä näkemästä varjopuolia laisinkaan. Järvirikas maamme on kaunis. Eikä koko maailmassa ole vertoja Ruissalon ihanuudelle. Turun kaupunki on samoin kaunis, sen satama maailman parhaimpia ja tuomiokirkon voittaa mahtavuudessa vain kenties Upsalan kirkko. Kansa on hyvinvoipa, maa viljava, teollisuuden tuotteet erinomaiset.