Historiamme on loistava! Vertailtuaan suomenkieltä kreikkaan ja hepreaan, oli Juslenius monien muiden tavalla löytävinään niin paljon yhtäläisyyksiä näistä kielistä, että voi päätellä kansamme olevan sukua Jumalan valitun Israelin sekä kaikkien kunnioittaman Kreikan kansan kanssa. Näin ollen eivät ulkomaalaiset mitenkään saattaneet suomalaisia halveksia. Kreikan ja suomenkielen yhtäläisyyttä todisti esim. sana axgos (akros). Jos sen lukee takaperin, tulee suomalainen sana Sorkka! Selvästihän se todisti kielten sukulaisuutta, vaikka tämä sana kreikankielessä merkitsikin huippua, päätä. Samantapaisilla esimerkeillä todisteltiin suomenkielien sukulaisuutta hepreaan.
Suomalaisten historia ulottui Jusleniuksen mukaan ajassa taakse päin vedenpaisumukseen asti. Sen jälkeen johti Japhetin poika Magog heidät Suomeen, johon he kuninkaansa asuinpaikaksi perustivat Turun kaupungin. Komeata on siellä ollut elämä, sillä eräässä kansanrunossa kerrotaan kosioretkelle lähteneen nuorukaisen varustuksista, että
»Yljän Kilpi Cullan kijlsi,
Caicki muut hopian hohdit.»
Ikivanha oli tässä kaupungissa koulu, ikivanhaa tieteiden viljeleminen suomalaisten keskuudessa. Kerrottiinhan muinaisten roomalaisten saaneen alun tieteilleen Skandinaaviasta; skandinaavilaiset olivat vuorostaan saaneet kimmeriläisiltä, ja Juslenius päättelee niiden olleen kemiläisiä — siis selviä suomalaisia. Viime kädessä saavat roomalaiset siten olla tieteistään kiitollisia suomalaisille.
Näin suurenmoinen oli kansamme muinaisuus. Mutta sitten ruotsalaiset valloittivat maamme ja hävittivät kaiken, mikä puhui suomalaisten omaperäisestä sivistyksestä, koska olivat kateellisia sen Suomelle tuottamasta kunniasta ja koska he toivoivat suomalaisten kansallistunnon siten tyyten kuihtuvan ja häipyvän.
Vaikka tällaisille kirjoituksille meidän päivinämme ainoastaan hymyillään, oli niillä aikanaan tärkeä tehtävä. Ne nim. synnyttivät suomalaisista piireistä lähteneissä oppineissa harrastusta kaikkeen suomalaiseen. Entistä useamman huomio kiintyy kansanrunouteen, suomenkieleen, oman maan historiaan, kotoisiin oloihin ja elämään. Se henki, Suomi-rakkaus, joka vallitsi näissä kirjoituksissa ja kirjoittajien kodeissa, ei voinut olla laajemmalti vaikuttamatta, sytyttämättä, huolimatta siitä että nämä lietsojat itsekin joskus olivat epätoivoisia Suomen kohtalosta. Niinpä huudahtaa Juslenius kerran: »Rikoshan on pitää halveksitusta kansasta lukua!» Sellainen katkeruus oli mielen vallannut. Mutta kaiken pohjalla eli sittenkin toivo, että suomenkieli, joka siihen asti oli jäänyt hävittämättä, »armollisimman Jumalan varjeluksella on niin aina jääväkin».
Tämän Jusleniuksen perheessä vallitsevan hengen jotenkin välittömän vaikutuksen alaiseksi joutui m.m. Henrik Gabriel Porthan.
Porthanin lapsuus ja nuoruus.
Porthan syntyi 1739 Viitasaarella, jossa hänen isänsä oli pappina. Hänen äitinsä oli Taneli Jusleniuksen veljen tytär. Ja kun isä sairastui pojan vielä pienenä ollessa, joutui nuori Henrik Gabriel enojensa holhottavaksi ja kasvatettavaksi. Siten Porthan jo nuoresta pitäen joutui Jusleniusten harrastusten piiriin.
Nämä enot olivat niin varakkaita, että voivat hankkia Porthanille kotiopetusta. Siihen aikaan koulut eivät olleet aivan hyvässä huudossa, ja kuka vain voi, valmistautui kotiopettajain johdolla ylioppilastutkintoon. Ainoastaan köyhät rahvaan lapset istuivat ahtaissa, ummehtuneissa ja epäterveellisissä kouluhuoneissa hermostuneiden ja ärtyisien opettajien komennettavina. Niin tuli Porthan ylioppilaaksi 15 vuoden vanhana. Pääaineikseen hän yliopistossa valitsi filosofian, historian ja roomalaisen (latinalaisen) kirjallisuuden. Ahkerasti hän luki ja muutamien vuosien kuluttua suoritti monen monet aineet, jotka siihen aikaan vaadittiin maisterin tutkinnossa.