»Joukko hienoja herroja, vanha talonpoikainen ukko mukanaan, saapuu johonkin Lohjan järven rantataloon aterialle. Mahtava emäntä tiedustelee silloin herroilta, annetaanko myös näiden soutuäijälle ruokaa, ja on saada halvauksen nähdessään herrojen asettavan ukkonsa kunniapaikalle pöydän päähän.»
Kestikievariin oli ilmoitettu, että kanslianeuvos Lönnrot tulisi sinne pian ja matkustaisi edelleen, ja oli pyydetty varaamaan hänelle hevonen ja hyvät ajoneuvot. Siellä laitetaan kaikki valmiiksi. Kun Lönnrot sitten tulee ja pyytää hevosta, luvataan se hänelle, mutta ei annettu parempia rattaita, vaan selitetään, että ne on tilattu kanslianeuvos Lönnrotille. Tämä ei korjannut toisten erehdystä, vaan lähtee ajamaan huonommilla. Hetken kuluttua tulee toinen matkustaja ja pyytää hevosta. Hänelle selitettiin, että heillä kyllä oli hevonen, mutta sitä ei voitu antaa, koska se oli tilattu kanslianeuvos Lönnrotille. Silloin vieras sanoi Lönnrotin jo tulleen, vastaan, joten he voivat huoletta antaa hänelle hevosen. Talon väki nyt päivittelemään, etteivät he voineet uskoa sellaista ukkoa niin suureksi herraksi.
Ja hyväntahtoinen oli Lönnrot. Mielellään hän auttoi, missä näki apua tarvittavan. Jos suinkin oli mahdollista, hän menetteli niinkuin toiset tahtoivat. Hän sai jäädä varjoon ja huomaamattomaksi, se ei merkinnyt mitään.
Hänen jalomielistä avuliaisuuttaan kuvaa muuan tapaus. Lönnrot oli saanut tyttäriltään uuden takin ja he kehottivat häntä antamaan vanhan takkinsa ruotiukolle. Hän arveli itse kyllä voivansa pitää vanhaa takkia ja antoi ukolle uuden, koska vanhan ja kuluneen antaminen olisi muka ollut kovin alentavaa tälle.
Hänen avuliaisuudestaan sai nauttia koko Sammatti. Kuntalaisia hän auttoi neuvoilla, hän puuhasi lainakirjastoa ja lukutupaa, hän kustansi monta neitosta seminaariin. Vaimonsa ja tyttäriensä kuoleman johdosta hän lahjoitti rahoja kansakoulun perustamiseen, koulurakennuksen laajentamiseen, vaivaisille, kirkolle, lahjoittipa kirkkoon alttaritaulun. Kun Sammatissa ei ollut pappia, hankki Lönnrot itselleen saarnaluvan ja toimitti jumalanpalveluksia, ja hänen toimestaan Sammatti sittemmin sai oman papin. Kaikin tavoin hän koetti nostaa kotipitäjänsä elämää.
Vieläpä hän testamentissaankin muisti Sammattia. Hänestä näytti lastenkasvatus siellä olevan huono, ja hankkiakseen pitäjäläisilleen mahdollisuuksia saada siinä suhteessa hyviä tietoja, hän määräsi summan emäntäkoulun perustamiseksi. Ja vielä tälläkin hetkellä toimii Sammatissa »Elias Lönnrotin emännyyskoulu».
Sellainen oli Elias Lönnrot.
* * * * *
Kolme nimeä, Lönnrot, Snellman ja Runeberg rinnastetaan aina. Yhtaikaa he kyntivät, kukin oman vakonsa. Samaan aikaan suorittivat he elämäntyönsä. He ohjasivat Suomen kansan elämän uusille urille. Tapahtui suuri kansallinen ja valtiollinen herääminen, isänmaa, Suomen kansa tulivat entistä paljoa merkitsevämmiksi sanoiksi. Eikä tässä herätystyössä Lönnrotin ansio suinkaan ollut vähin. Salokylien kätköistä hän toi Suomen kansalle sen oman hengen, sen tulevan sivistyksen ytimen, antoi perustuksen vasta luotavien hengentuotteitten omintakeisuudelle.
Lönnrot oli onnellinen siinä suhteessa, että hän jo eläissään sai tuntea kansalaistensa kiitollisuutta ja kunnioitusta suurista töistään. Moni muu ansiokas, koko kansan elämään voimakkaasti vaikuttava henki on eläissään jäänyt huomaamattomaksi, jopa saanut osakseen vihaa ja vastustusta teoista, joiden suuri arvo on huomattu vasta hänen kuolemansa jälkeen, jolloin pystytetyt muistomerkit eivät enää ole häntä eteenpäin kannustamassa. Kun Suomalaisen Kirjallisuuden Seura täytti 50 vuotta, vietettiin tapahtumaa suurilla juhlallisuuksilla. Tietysti Lönnrotin yhtenä seuran perustajista olisi pitänyt olla juhlilla mukana. Mutta kun hän siellä pelkäsi joutuvansa yleisen huomion esineeksi, lähti hän juhlia karkuun Kajaaniin asti. Hänen suureksi harmikseen oli hänen kunniakseen kuitenkin järjestetty juhlat Kuopioon sekä Kajaaniin, vieläpä paluumatkalla Ouluun, Vaasaan ja Turkuun.