Mutta sai hän virallisempaakin tunnustusta. Valtiopäivillä 1872 oli talonpoikaissäädyssä puhe Snellmanin senaattorikaudesta ja eräs valtiopäivämies lausui: »Tällä ajalla ovat suoritetut ne suurenmoiset avustustoimet, joita 1867 vuoden kato teki välttämättömiksi. Tällä ajalla on rahareformikin saatu aikaan; tästä ja muusta pyydän saada lausua syvän kiitollisuuteni ja kunnioitukseni senaattori Johan Vilhelm Snellmanille.» Ja koko sääty yhtyi lausuntoon, että »senaattori Snellmanin oikeus kansan tunnustukseen ei ole supistettava». Kunnianosotus oli hänen korottamisensa aatelissäätyyn. Ilmeinen tunnustus hänen kyvyilleen oli vihdoin se, että hänelle, niin monelta taholta ja niin monista syistä ahdistetulle miehelle, tarjottiin senaattorinpaikka. Ennen on jo mainittu suuresta kansalaisjuhlasta, joka hänen kunniakseen pidettiin v. 1881.

Jälkimaailman tuomio Snellmanista alkaa olla yksimielinen. Hän on suomalaisen kansallisuuden herättämiseksi taistellut ja tehnyt enemmän kuin kukaan muu. Ja kun on selvää, että vasta kansalliseen itsetietoisuuteen heränneenä Suomen kansalla on elämismahdollisuuksia, ei Snellmanille suurinkaan arvonanto ole liikaa. Mitä hän on tehnyt suomenkielen oikeuksiinsa saattamiseksi, ei voi kukaan unohtaa eikä kieltää, yhtä vähän kuin sitä, mitä hän on tehnyt tämän maan taloudellisen elämän vakaannuttamiseksi ja nostamiseksi. Minkälainen olisikaan maamme taloudellinen tila, jos se pitemmäksi ajaksi tai pysyvästi olisi jäänyt riippumaan Venäjän rahan ylen vaihtelevasta kurssista? Ja kysyä sopii, minkälainen olisi henkinen elämämme ja sivistyksemme, jollei se olisi tuekseen saanut vankkaa taloudellista pohjaa. Snellman teroitti mieliin taloudellisen vaurastumisen ja varsinkin teollisuuden merkitystä kansallisuuden tukena. Rautateittemme suunnittelu ja toimet saada Kirjallisuuden seuran avulla suomalaista teknillistä kirjallisuutta olivat käytännöllisiä tuloksia tässä suhteessa. Kuinka selvänäköinen hän tässäkin asiassa oli, huomaamme hyvin, kun näemme, että parhaillaan käytävässä suuressa sodassa kansojen parhaana voimana on kukoistava teollisuus. Snellman uskoi oikeuden ja järjellisyyden maailmaa hallitsevaan voimaan ja hän opetti kansalleen, että samat voimat olivat perheen, yhteiskunnan ja valtion perustuksia, ja että jokaisen yksilön, joka tahtoi olla hyödyksi isänmaalleen, tuli nämä perusteet asettaa toimintansa ohjeeksi, tuli ehdottomasti täyttää velvollisuutensa perheessä ja yhteiskunnassa, tuli ehdottomasti noudattaa lakia.

Yhä vielä on hän opettajamme.

Talonpoikaissääty on kiitokseksi hänen työstään asettanut kiven hänen haudalleen Helsinkiin. Kuopioon, kaupunkiin, jossa hän alotti laajalle vaikuttavan työnsä, on pystytetty hänen rintakuvansa puistikkoon lähelle tuomiokirkkoa. Ja piakkoin pystytetään suuri muistopatsas Helsinkiin Suomen pankin ja säätytalon eteen. Nämä ovat kauniita merkkejä kansan kiitollisuudesta suurmiehelleen. Mutta paremmin, vielä kauniimmin voimme hänelle kiitollisuuttamme osottaa kulkemalla tietä, jonka hän on kansalleen ja kansalaisilleen viittonut.

JOHAN LUDVIG RUNEBERG.

Käsitteet isänmaa ja kansa, isänmaassa asuva kansa, kuuluvat niin läheisesti yhteen, että toista ei voi ajatella ilman toista. Jos ihminen asuu sellaisen kansan keskuudessa, johon hän ei ole yhdistetty sukulaisuuden, veren ja yhteisten kohtaloiden siteillä, tuntuu tyhjältä puheelta, jos hän sanoo isänmaakseen aluetta, jolla tämä kansa elää. Vasta omistamalla tuon kansan tavat, kunnioittaen sen menneitä vaiheita, sen yhteiskunnallista ja valtiollista elämää, rakastamalla sitä ja ottamalla osaa kaikkiin sen vaiheisiin hän ikäänkuin sulautuu yhteen sen kanssa ja silloin hän ja hänen lapsensa voivat syystä puhua isänmaastaan ja kansastaan.

* * * * *

Suomen tultua yhdistetyksi Venäjään oli maamme sivistyneen ruotsalaisen säädyn asema omituinen. He, ruotsalaiset, olivat tottuneet pitämään isänmaanaan Ruotsia. Nyt Suomi oli Ruotsista erotettu. Niiden isänmaana, jotka pysyvästi jäivät Suomeen, ei Ruotsi enää voinut olla. Mutta toiselta puolen nämä sivistyneet eivät katsoneet kuuluvansa Suomen suomalaiseen kansaan. He päinvastoin sitä halveksivat. Oliko heillä näin ollen isänmaata? Oli, sillä he itse sanoivat Suomea isänmaakseen. Mutta käsitys isänmaasta, isänmaan kuva oli heillä hyvin hämäränä, koska heidän suhteensa kansaan ei ollut oikea.

Johan Ludvig Runebergin tehtäväksi tuli kirkastaa isänmaan kuva sivistyneelle väestöllemme ja näyttää sille, että Suomen kansa ansaitsi sen rakkauden. Tällä tavalla Runebergkin otti osaa siihen suureen kansalliseen herätystyöhön, jota Lönnrot ja eritoten Snellman ajoi.

Lapsuus ja nuoruus.