Johan Ludvig Runeberg syntyi 5 p. helmik. 1804 Pietarsaaressa. Isä oli merikapteeni ja koti verrattain köyhä. Mutta kuitenkin siellä luettiin kirjallisuutta. Isä oli aikoinaan ollut ylioppilaana Turussa, joten sivistysharrastukset kodissa eivät olleet vieraat. Poika pantiin aluksi pikkulastenkouluun kotikaupunkiin ja sitten hän siirtyi Ouluun, jossa asui setänsä luona. Sedän perhe oli ylen hieno. Siellä täytyi pojan oppia uusia tapoja, toisellaisia kuin mihin hän oli kotona tottunut. Kotona oli häntä kutsuttu Janneksi, mutta sekään ei kelvannut, vaan hän sai hienommalta kuulostavan Ludvigin nimekseen. Pari vuotta siellä oltuaan hän pääsi Vaasaan jatkamaan koulunkäyntiään ja tuli ylioppilaaksi Turkuun jotenkin yhtaikaa Lönnrotin ja Snellmanin kanssa 1822.
Aivan pikkulapsena Runeberg oli sairas ja kivulloinen, mutta kun hän ennätti vähän kasvaa, tuli hänestä erinomaisen terve ja reipas. Kouluajastaan hän lienee kuluttanut suuremman osan leikkeihin toverien parissa kuin kirjojen ääressä. Reippaus ja rohkeus, jotka ovat meren rannikolla asuvan väestön yleisiä ominaisuuksia, tulivat hänenkin luonteensa piirteiksi.
Koulupoikana ollessaan hän jo tutustui moniin runoilijoihin. Tällöin jo hän alkoi itsekin kirjoitella runoja. Jotkut hänen lukemistaan runoista olivat sellaisia, että hän arveli voivansa kirjoittaa samallaisia tai parempiakin. Hänen ensimäiset säilyneet runonsa, sanotaan, eivät kuitenkaan osottaneet, että hänestä kerran tulisi koko Pohjoismaiden kuuluisin runoilija.
Ylioppilaaksi tultuaan täytyi hänenkin elääkseen ruveta kotiopettajaksi. Niin kauan kuin isä oli terve, ei hänen, yhtä vähän kuin muunkaan perheen, tarvinnut kärsiä puutetta. Mutta isän tultua sairaaksi, ennen pojan koulunkäynnin loppua, oli perheen toimeentulo jo kovin vaikea. Näin ollen ei nuori Ludvig ylioppilaaksi tultuaan voinut saada kotoaan varoja. Mutta kotiopettajana hän joutui olemaan hienoissa ja sivistyneissä perheissä ja se oli luonnollisesti erittäin kehittävää hänelle.
Enimmän vaikutteita lie Runeberg saanut jouduttuaan kotiopettajaksi Saarijärvelle ja Ruovedelle. Hän oli syntynyt ja kasvanut ruotsalaisella rannikkoseudulla. Kansastaan hän tunsi vain tällä rannikolla asuvan väestön. Eikä maankaan tuntemus ollut suurempi. Nyt hän pääsi sisämaahan. Hänelle avautui aivan toisenlainen luonto. Pohjanmaan tasankojen sijasta tuli Saarijärven ja Ruoveden mitä kaunein ja vaihtelevin luonto: ihania järviä ja niiden välillä ja ympärillä komeata metsää kasvavia harjuja. Rannikon tuulten ja myrskyjen sijasta, sen asukkaiden virkeän toimeliaisuuden asemesta oli nyt sisämaan tyyni rauha, äärettömien salomaiden syvä hiljaisuus ja asukkaiden melkein saamattomuudelta näyttävä rauhallisuus. Ja hän, meren rannalla elänyt, ei ainoastaan täydellisesti mukautunut uuteen ympäristöönsä, vaan tämä ympäristö kokonaan voitti hänen rakkautensa. Sisämaan luonnon kauneutta hän useimmiten runoissaan laulaa. Ja sisämaan suomalaista rahvasta, joka ensi katsannolta näyttää niin itseensä sulkeutuneelta ja kylmältä, jopa karkeatekoiselta, hän kuvaa sellaisella antaumuksella ja lämmöllä, että vielä tänäkin päivänä se lukijan mielen hellyttää.
Runeberg oli ennenkin ihaillut luontoa. Hän rakasti eläimiä, kesytti ja hoiteli pikkulintuja. Saarijärvellä ja Ruovedellä hänellä oli tilaisuutta mielinmäärin nauttia suuresta luonnosta. Metsästysretkillään hän samosi kaukaisia korpia, souti monen lahden pohjukkaan. Näillä retkillään hän usein poikkesi johonkin taloon, kaukaiseen torppaan tai yksinäiseen mökkiin. Ja niissä hän tapasi ihmisiä, joihin hänen täytyi mieltyä. Päältä he kyllä näyttivät jöröiltä, jäykiltä, mutta pohjaltaan olivat sydämellistä, suoraa ja rehtiä väkeä. He olivat sellaisia, jollaiseksi hän sitten Saarijärven Paavon kuvasi: vaatimattomia, vähään tyytyväisiä, mutta sitkeitä, joita ei mikään vastoinkäyminen saanut masennetuksi.
Siellä hän joutui myöskin välittömään kosketukseen sotamuistojen kanssa. Hän tapasi siellä upseereja, jotka itse tai joiden sukulaiset olivat olleet 1808—1809 vuoden sodassa mukana. Hän tapasi siellä nekin miehet, joista sitten tuli hänen runoissaan »Vänrikki Stool».
Saarijärvellä ja Ruovedellä olostaan Runeberg itse kirjoittaa: »Minulle näiden vuosien muisto on unohtumattoman kallis. Koska itse olen maahan asettuneiden ruotsalaisten jälkeläinen, niin olen kuvitellut suomalaisen sisäiseltä olemukseltaan siksi, miltä hän minusta ulkoapäin näytti, kun hän joskus tuli tavaroineen syntymäkaupunkiini: kuinka toisenlaiseksi hänet huomasinkaan hänen kodissaan ja tarkemmin katsoen. Patriarkaalinen yksinkertaisuus, syvä miehekäs kärsivällisyys, synnynnäinen selvä elämän sisäisten suhteiden ymmärtäminen olivat niitä ominaisuuksia, joita hänessä tapasin ja joita vain heikosti olen voinut kuvailuyrityksissäni esittää.»
Säästettyhän siellä vähän rahaa Runeberg palasi Turkuun jatkamaan lukujaan ja suoritti tutkintonsa, tullen maisteriksi 1827. Hän oli lukenut varsinkin muinaiskreikkalaista kirjallisuutta. Tutustuminen kreikkalaisten sivistykseen, heidän tapoihinsa ja heidän elämäänsä vaikutti suuresti hänen omaan maailmankatsomukseensa. Elämä, tämä maallinen elämä oli valoisa. Sitä ja maallisia tehtäviä ei saanut halveksia, vaan oli niille täysi arvo annettava. Ylevästä kreikkalaisesta runoudesta sai hän aiheita ja esikuvia omaan runoilijatyöhönsä. Se selvensi hänelle päämääriä, joita hänen tulisi tavotella, sillä oman aikansa ruotsalainen runous ei häntä tyydyttänyt.
Helsingissä olo.