Tämä rakkaus ilmeni siinäkin, että hän, köyhä mies, lahjoitti kaikki tulot, joita hän sai seuraavasta runovihosta, Pohjois-Suomen kadon kohtaamien seutujen hätääkärsivälle väestölle. »Hauta Perhossa» ilmestyi tässä runokokoelmassa.
Kun Kalevala sitten ilmestyi, lausui Runeberg siitä ihastuksensa. Se oli hänen mielestään kreikkalaisten kansanrunojen arvoinen. Ja hän käänsi siitä osia ruotsiksi. Nämä suomalaiset kansanrunot vaikuttivat myöskin hänen herkkään sieluunsa, niin että hän myöhemmin kuvauksissaan tapaili samaa sävyä, mikä niissä on niin viehättävää. Hänen suurta isänmaanrakkauttaan Kalevala vielä paisutti. Tämä rakkaus sai kauniin ilmaisumuodon Pilven Veikossa, jonka hän julkaisi toimittamassaan lehdessä, ja joka myöhemmin liitettiin Vänrikki Stoolin tarinoihin.
Ensimäinen Runebergin teos, joka heti saavutti yleisen mieltymyksen, oli runoelma Hanna. Siinä kerrotaan pappilan nuoresta tyttärestä, jonka isä tahtoisi antaa vanhalle ja rikkaalle nimismiehelle. Mutta taloon tulee tytön veljen ystävä, nuori ja köyhä ylioppilas. Häneen rakastuu tyttö, eikä isä tahdo vastustaa nuorten liittoa. Kaikki tässä runoelmassa on kaunista ja kukkivaa ja sen henkilöt ovat piiristä, jonka kaikki lukijat tunsivat. Siksi se sai suosiota, siksi sitä ymmärrettiin. Ja sanottiin, että se tuli pitkiksi ajoiksi nuorten mieluisimmaksi päänaluskirjaksi.
Runeberg kirjoitti »Vanhan puutarhurin kirjeitä» herännäisyyttä vastaan. Hänen mielestään heränneitten käsitys elämästä oli liian synkkä ja yksipuolinen, maallisen ilon halveksiminen epäoikeutettua. Näiden kirjoitusten johdosta häntä syytettiin pakanuudesta, pakanallisten kreikkalaisten elämänkäsityksen liiallisesta ylistämisestä. Hän vastaa, että maailma ei ole ainoastaan surun ja murheen laakso, että elämässä ja maailmassa on äärettömän paljon hyvää, ja että kaikki on niin valoisaa juuri siitä syystä, että Kristus on voittanut maailmassa olevan pahan. Tieto siitä, että paha on voitettu, antoi hänen valoisalle uskolleen varmuuden, jota ilman ei olisi voinut kestää kaikkia elämän ristiriitoja. Tämä luja ja valoisa käsitys ilmenee kaikkialla hänen runoudessaankin.
Joulu-ilta on kuvaus sota-ajalta. Surullista on elämä herraskartanossa. Talon vanha rouva itkee tyttärensä kanssa, jonka mies, kapteeni, on kutsuttu sotapalvelukseensa. Majuri, talon herra, on ärtynyt naisten ainaisista valituksista. Ainoa, joka on säilyttänyt hilpeytensä ja iloisuutensa, on talon nuorin tytär, joka lohduttavana enkelinä kulkee jokaisen luona. Joulu-illaksi on taloon kutsuttu isännän vanha asekumppani, Pistol, jonka ainoa poika on myös sodassa. Hänellekin riittää lohdutuksen sanoja nuorelta tyttäreltä. Sodasta palasi kapteeni. Mutta ei tullut Pistolin poika. Kapteeni oli kertonut hänen kaatuneen. Kuullessaan uutisen vavahtaa mies, kyynel tulee silmännurkkaan. Mutta kohta hän tyyntyy. Rauhaan on päässyt poika ja hän itse on jo vanha. Sen vähän ajan, mikä hänellä vielä on elettävänä, hän kyllä tulee toimeen jotenkuten.
Sama kärsivällisyys, sama tyyneys ja kestävyys, jotka olivat Saarijärven Paavolle ominaisia, ilmenevät tässäkin. Tulkoon onnettomuus, olkoon elämä raskasta, murheeseen ei vaivuta, vaan aina säilytetään tyytyväisyys ja luottamus tulevaisuuteen. Se oli Runebergin valoisa käsitys kansastaan.
Vaikka Runeberg yleensä kuvailikin omaa kansaansa, käytti hän joskus vieraitakin aiheita. Nadeschda on tarina venäläisestä orjatytöstä, jonka kärsimyksistä rikas elämä kertoo suuresta luonteen jaloudesta.
Kuningas Fjalar on kertova runo. Fjalar, viikingiajan kuningas, on maineensa kukkuloilla. Hän on valloittanut paljon maita ja kukistanut kansoja. Hän vannoo valan, että hänen elämänsä loppu on kuluva rauhallisesti, hän ei uusia sotia aiota. Mutta ihminen ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo mukanaan. Liian paljon luottaa itseensä se, joka vannoo elävänsä tuntemattoman tulevaisuuden jollain suunnittelemallaan tavalla. Tietäjä tuli ja ennusti, että suuri onnettomuus on häntä kohtaava. Hänen poikansa on ottava vaimokseen oman sisarensa. Fjalar kuningas tahtoo tehdä tyhjäksi tämän ennustuksen käskemällä heittämään mereen tyttärensä. Mutta tytär pelastuu ja, joutuu kaukaiseen maahan kuningas Morannalin kasvattityttäreksi. Hän kasvaa siellä ja tulee kauniiksi, niin kauniiksi, että maine siitä leviää kaikkialle. Fjalarin pojasta on vuosien vieriessä varttunut, uljas soturi. Hänenkin kuuluviinsa tulee Morannalin tyttären kauneus. Hän lähtee sotaretkelle, voittaa Morannalin joukot ja vie hänen tyttärensä vaimokseen. He elävät onnellisina, kunnes tyttö kertoo, ettei hän olekaan Morannalin tytär, vaan jonkun tuntemattoman lapsi, joka kerran löydettiin aalloista Fjalar kuninkaan linnan luota. Silloin tietää poika, kuka hänen vaimonsa on. Toteutunut on tietäjän ennustus. Fjalarin tytär tahtoi kuolla. Ja hänen veljensä tuli ilmoittamaan onnettomuudesta isälle ja pisti sen jälkeen itsensä kuoliaaksi. Kuninkaan täytyi tunnustaa jumalat itseään voimakkaammiksi.
Runebergin suurimpia runoteoksia on kreikkalaisen näytelmärunouden henkeen laadittu murhenäytelmä Salaminin kuninkaat. Se valmistui vasta juuri ennen hänen halvautumistaan, mutta alun hän siihen oli kirjoittanut lähes kaksi vuosikymmentä aikaisemmin.
Tämäkin teos asettaa ihmisen tekojen ojennusnuoraksi jumalien tahdon. Oikeuden tulee heidän tahtonsa mukaan olla ihmisten kaikkien laitosten ja tekojen perustuksena. Ken ei noudata oikeutta, ei voi menestyä.