Huomatuin ja suurin hänen historiallisista romaaneistaan on Välskärin kertomukset, joka sekin oli hänen lehdessään. Tämä teos on kirjastojemme eniten lainattuja kirjoja. Missä tämä kirja on saatavissa, tokko siellä he montakaan ihmistä, joka ei olisi lukenut sitä.
Suomen ollessa yhdistettynä Ruotsiin olivat suomalaiset mukana kaikissa Ruotsin käymissä sodissa. Suomalaisten apu oli usein aivan ratkaisevaa laatua, mutta kunnia Ruotsin suuruudesta, sen voitokkaista sodista ja monista loistavista taisteluista tuli yksinomaan ruotsalaisille. Jotkut historiankirjoittajat kyllä mainitsivat ohimennen, että olihan suomalaisia mukana, mutta siihen kaikki supistui. »Välskärin kertomuksissa» esitetään ennen kaikkea suomalaisten osuutta Ruotsin historiaan. Ja suomalaisille lukijoille oli juuri se tärkeää. Se heitä innostutti. Sotatapahtumien rinnalla kuvataan useissa paikoin laajalti tapahtumia ja oloja omassa maassa, mikä seikka myöskin oli omiaan kiinnittämään suomalaisten lukijain mieltä.
»Välskärin kertomukset» herättivät loistavalla esityksellään kaikkialla myötätuntoa omaan kansaan, sen historiaan ja vaiheisiin. Siten nekin osaltaan tulivat vaikuttamaan erittäin voimakkaasti suomalaiskansallisen herätyksen hyväksi.
Topeliukselle antoivat Välskärin kertomukset aiheen myöskin oopperaan [ooppera on näytelmä, jossa ei käytetä tavallista puhetta, vaan kaikki esitetään laulaen] Kaarlo kuninkaan metsästys ja näytelmään Regina von Emmeritz, joka on yleisön enimmin suosimia näytelmäkappaleita. Pienempiä näytelmiä, varsinkin lapsille, hän on kirjoittanut suuren määrän.
On jo mainittu pari Topeliuksen runoa. Runoilijana hän oli erittäin pidetty, ja hänen laulujaan rakastetaan vieläkin. Mainitsemme niistä esimerkiksi vain »Sylvian laulut», joiden joukossa moniaat laulut ovat hienointa, mitä Suomen ihanasta luonnosta milloinkaan on runoiltu, »Hankoniemen silmän»: »Ken olet armas tähti, mi kauas merehen…», ja edellä mainitun »Jäänlähtö Oulunjoesta». Hänen runonsa ovat kieleltään kauniita, niin kauniita, ettei kukaan muu ole ruotsinkieltä samalla tavalla käyttänyt, seikka, mikä tekee niiden suomeksi kääntämisen hyvin vaikeaksi, ja sisällykseltään ne ovat korkeisiin päämääriin kehottavia. Useissa niissä on lämmin uskonnollinen perussävy, toiset tulkitsevat isänmaallisuutta, toisissa on vallitsevana piirteenä uhrautuvaisuus, itsensä kieltäminen. Kaikki hänen runonsa ovat rikastunnelmaisia ja hengeltään yleviä ja puhtaita. Kanervankukkia, Uusia lehtiä ja Kanervia on nimenä hänen runokokoelmillaan.
Topelius oli läpeensä uskonnollinen. Se käy ilmi hänen useimmista kirjoituksistaan, mutta varsinkin hänen elämänkysymyksiä koskevista mietteistään, jotka hän kirjoitti vanhoilla päivillään, ja jotka on julaistu nimellä Lehtisiä mietekirjastani. Siinä hän oli aikonut käsitellä useita silloin kaikkien mieltä kiinnittäviä päivänkysymyksiä, kuten painovapautta y.m., mutta vanhuuden heikkous ja sairaus pakottivat hänet supistamaan kirjoituksensa melkein yksinomaan uskonnollisiin kysymyksiin.
Topeliuksen kirjallisista töistä on vielä mainittava, että hän otti osaa ruotsalaisen virsikirjakomitean työhön, valmistaen useita virsiä, joista pari on otettu suomalaiseenkin virsikirjaan — numerot 114 ja 126.
Topeliuksen elämänvaiheita.
Sakari Topelius syntyi 1818 Uudessakaarlepyyssä, missä hänen isänsä, Sakari Topelius vanhempi, oli piirilääkärinä. Suvun alkuperäinen kotipaikka on Pohjanmaalla ja nimi suomalainen Toppila tai Toppela. Vanhin tunnettu Topeliuksen kanta-isä asui Oulussa, jossa hän oli aluksi puotipalvelijana ja sittemmin itsenäisenä kauppiaana. Hänen poikansa liitti nimeensä vieraan päätteen kirjoittaen sen Toppelius. Tämä oli 1600-luvulla. Hän ja hänen jälkeläisensä olivat vaatimattomia tullikirjureita ja tullipalvelijoita, mutta olivat kuitenkin jo »säätyläisiä», joille ajan käsityksen mukaan ei sopinut suomalainen nimi. Ja heistä tuli samallaisia ruotsalaisia kuin monista muista puhtaasti suomalaisten sukujen jälkeläisistä, kun he avioliittojen kautta joutuivat sukulaisuussuhteisiin ruotsinkieltä käyttävien kanssa. Mutta isän puolelta säilyi suku kuitenkin niin suomalaisena, että Sakari Topeliuksen isoisän äidinkielenä oli suomi, ja kun hän joskus kirjoitteli runoja, käytti hän milloin suomea, milloin ruotsia.
Topeliuksen isästä on mainittu Lönnrotin yhteydessä. Hän oli innostunut keräämään suomalaisia kansanrunoja. Hänen esimerkkinsä vaikutti Lönnrotiin, ja häneltä Lönnrot saikin tiedon, missä päin olivat parhaat runoalueet. Mutta hänen kotikielenään oli ruotsi ja se tuli runoilija Sakari Topeliuksenkin äidinkieleksi.