vanhempi ja nuorempi.
Helmikuulla 1915 oli kulunut 300 vuotta Juhana Gezelius vanhemman syntymästä. Kuka hän oli ja mitä hän teki, koska satojen vuosien kuluttua vielä puhutaan hänestä ja muistellaan häntä?
Hän ja hänen samanniminen poikansa olivat kumpikin Turun piispoina, isä vuodesta 1664 ja hänen kuolemansa jälkeen poika vuosina 1690—1718. Vaikka vanhempi Gezelius oli talonpoikaisesta kodista lähtöisin ja omalla tarmollaan korkeaan asemaansa noussut, ei se vielä olisi riittävä syy lukea häntä Suomen muistettavien miesten joukkoon. Emme me kunnioittaen muistele kaikkia niitä, jotka rahvaan keskuudesta lähteneinä ovat raivanneet itselleen tien suuriin virkoihin. Ja nuorempi Gezelius oli piispan poika. Ei siis ollut ihme, että hänkin pääsi piispaksi. Emme siis häntäkään sen johdosta erityisemmin muista. Mikä on sitten syy heitä näin pitkien aikojen kuluttua muistaa?
Tutustukaamme pääpiirteissään heidän työhönsä, silloin heidän muistettava merkityksensä meille selvenee.
Sivistysolomme ennen Gezeliusten aikoja.
Agricola oli luonut alun suomalaiselle kirjallisuudelle. Koko raamattu saatiin suomeksi sitä varten asetetun komitean toimesta v. 1642. Oli myöskin olemassa katkismus, samoin virsikirja ja postilla. Olipa valtakunnan lakiakin jo yritetty suomentaa. Kirkollista elämää ja hartauden harjoituksia varten oli siis olemassa tarpeellisimmat kirjat. Mutta niitä käytettiin hyvin vähän. Kirjain kustantaminen ei niihin aikoihin olisi ollut laisinkaan kannattavaa liiketointa. Agricola jo valittaa, että vaikka kirjoja suurella vaivalla toimitettiin, ei niitä luettu. Oppineita ihmisiä, jotka kirjoja olisivat voineet käyttää, oli sangen vähän. Kansa taas yleensä ei osannut lukea. Mistä sitä olisi opittu? Maalla ei ollut kouluja. Vanhemmat myöskään eivät voineet opettaa lapsiaan lukemaan, kun he itsekään eivät olleet lukutaitoisia.
Kristinopin pääkohtiin kyllä oli tutustuttu. 1600-luvun alkupuolella oli kirkossakäynti tehty pakolliseksi. Joka oli poissa kirkosta kolmena pyhänä perätysten, sai sakkoja tai rangaistiin häntä julkiripillä. Kun kirkossa ahkerasti käytiin, ja kun jumalanpalvelus toimitettiin kansan omalla kielellä, ymmärrettiin siellä pidetyt saarnat, ja joka pyhä toistuvat rukoukset jäivät vähitellen mieleen. Piispan- ja rovastintarkastuksissa kuulusteltiin kristinopin taitoa. Pyhinä täytyi siis pitää korvat auki, jos näissä tarkastuksissa haluttiin jotain osata. Lutherin vähä-katkismus oli osattava ulkoa, muuten ei päästy naimisiin. Vihkimistä ja siis katkismuksen kuulustelua ei voitu mitenkään kiertää, sillä siviiliavioliittoa ei siihen aikaan tunnettu. Siihenpä sitten rahvaan oppi melkein supistuikin.
Kirkko valvoi siihen aikaan yleisen järjestyksen ja hyvien tapojen noudattamista paljoa suuremmassa määrässä kuin nyt. Ja komento oli ankara. Jos esim. söi tai tupakoi aamulla ennen ehtoolliskirkkoon menoa, saatettiin pistää jalkapuuhun istumaan. Siveellisyysrikoksista tavattu pantiin seisomaan alasti kirkon ovelle kaiken kansan nähtäväksi. Julkiset nuhteet, sakot, ruoskiminen ja vankeus olivat alati käytettyjä rangaistuksia. Saattoipa rangaistus uhata kotihartausharjoitusten laiminlyömisestäkin.
Rahvas siis yleensä ei vielä osannut lukea. Mutta oli siinä suhteessa kuitenkin jo yritetty muutosta. Maaseudulla oli jo pari kolme koulua rahvaan lapsille. Olipa lukutaitoa muutenkin koetettu rahvaaseen levittää. Gezeliusten lähin edeltäjä piispanvirassa kehuu saaneensa kansan yleisesti lukutaitoiseksi pohjoisella Pohjanmaalla, Ahvenanmaalla ja muutamin paikoin Turun saaristossa. Muualla lie lukutaito ollut sangen vähäinen vanhemman Gezeliuksen tullessa piispaksi.
Gezeliusten suunnitelmia.