Itämerenmaakuntien venäläistyttämisyritys vuosina 1886-1906

by Maanpakolainen

ITÄMERENMAAKUNTIEN VENÄLÄISTYTTÄMISYRITYS VUOSINA 1886-1906

Kirj.

MAANPAKOLAINEN

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1908.

SISÄLLYS:

I. Alkusana.
II. Venäläistyttämisen mahdollisuudet.
III. Venäläistyttäminen rautateillä, postitoimistoissa y.m.
IV. Koulut.
V. Venäjänkielinen opetus.
VI. Kirkko.
VII. Kunnallishallitus.
VIII. Tuomioistuimet.
IX. Venäläiset siirtolaiset.
X. Venäläistyttämis-sanomalehdet.
XI. Venäläisiä mahtimiehiä.
XII. Venäläistyttämisen tulos.

I. Alkusana.

Vuosisatojen halki on Itämerenmaakuntia pidetty saksalaisten maana, sillä saksalaiset paronit ovat niissä aina pysyneet maanomistajina, vaikkakin Tanskan, Puolan, Ruotsin ja Venäjän valtakunnat kukin vuorostaan ovat valloittaneet ne itselleen.

Maan varsinaiset asukkaat, jotka 600 vuotta olivat saksalaisten orjina, eivät kuitenkaan ruvenneet puhumaan saksan kieltä. Aikaisemmin oli Itämerenmaakunnissa kolme eri kansallisuutta: pohjoisessa virolaiset, jotka silloin olivat varsin lähellä suomalaisia, kaakkoisessa lättiläiset, keskellä, s.o. suurimmassa osassa Liivinmaata ja Kuurinmaata, liiviläiset.

Viimemainitut eivät tottuneet orjuuteen, vaan kapinoivat alituisesti. Siitä syystä miehet mestattiin, vaimot ja lapset jaettiin lättiläiskyliin, missä heidän täytyi oppia lätin kieltä. Ainoastaan kahdella paikkakunnalla liiviläiset säilyttivät kansallisuutensa kauemmin: Liivinmaan Salatsissa (Salis), missä viimeinen liiviläinen kuoli v. 1868, ja Kuurinmaan Dondangenissa ja Poppenissa, missä heitä on vielä nytkin.