Kuntain kirjureille hän neuvoi venäjänkielisten sosialististen kirjojen ja lehtien lukemista. Joka ei hänen neuvoaan ottanut huomioon, erotettiin virasta. Luotettavat kirjurit saivat häneltä ulkomaalla painettuja anarkistisia kirjoja ilmaiseksi. Venäjänkielisten kirjojen lukeminen tietysti edisti kirjurien ja heidän puoluetovereittensa venäjän kielen taitoa.
Kirjurit ja samoin muut kuntain virkamiehet jotka kuuluivat komissarin puolueeseen, olivat kaikesta edesvastuusta vapautettuja. Useitten tiedettiin tehneen törkeitä virkavirheitä, mutta komissari ei ottanut valituksia kuullakseen. Eräästä toveristaan hänen täytyi tunnustaa että tämä olisi ansainnut erottamisen, mutta kirjuri pysyi kuitenkin vielä kauvan virassaan, sillä kommissari ei löytänyt hänelle sijaista. Kaikki paikan hakijat hän huomasi kelpaamattomiksi. Lopulta kunta pelasti itsensä pulasta niin että se otti naapurikunnan kirjurin itselleen kirjuriksi lisäämällä hänen palkkaansa. Ja niin sosialistinen kirjuri tuli erotetuksi.
Komissarin kehoituksesta pidettiin Rapian kauppalassa usein venäjäksi anarkistisia luennoita. Luennoitsijoina oli rautatien virkamiehiä Tallinnasta, juutalaisia ylioppilaita y.m. Kuuntelijoille, jotka eivät vielä ymmärtäneet venäjätä, tulkitsivat paikkakuntalais-toverit heti joka lauseen viroksi. Näitä luennoita toimeenpantiin muuallakin, ja ihmiset, jotka kävivät kuuntelemassa, oppivat helposti venäjätä ymmärtämään.
Rapian piirin sosialistiset kirjurit tiesivät paeta jo ennen sotatilan julistusta. Komissari Paul erotettiin virastaan ilman muita seurauksia, sillä hänellä on ollut mahtavia sukulaisia hengellisissä hallintopiireissä.
XII. Venäläistyttämisen tulos.
Kun Itämerenmaakunnissa oli jo yhdeksäntoista vuotta harjoitettu pakollista venäläistyttämistä, niin Venäjän hallitus huomasi että sen tulos oli mitättömän pieni. Oikeusistuimien ja virastojen venäläistyttäminen ja siitä seuranneet vaikeudet tekivät venäjänkielen enemmän vihatuksi kuin rakkaaksi. Oikeauskoinen kirkko ollen polikoitsijoitten palveluksessa kadotti kaiken vaikutuksensa. Koulujen arvo aleni tuntuvasti. Keskikoulujen oppilaat kyllä puhuivat venäjätä, mutta sitä he puhuivat silloinkin, kun opetus oli muunkielinen. Ja kansakouluissa, joissa ei oikeastaan mitään muuta opetettu kuin venäjän kieltä, oli sen taito kuitenkin huonompi kuin kaksikymmentä vuotta aikaisemmin. Ainoat paikat, joissa venäläistyttäminen voitti sijaa, olivat salaiset ja julkiset sosialistiset yhdistykset. Virossa sanotaan ivallisesti että sosialistinen luennoitsija insinööri Soloveitshik, joka nykyään 011 Arkangelissa vankeudessa, on Viron kansalle yksinään opettanut enemmän venäjätä kuin kaikki kansakoulut ja virkamiehet yhteensä. Eik# se olekaan aivan väärin sanottu. Mutta semmoista kielenopetusta ei hallitus ollut tarkoittanut, vaikka se tapahtuikin virkamiesten suojeluksen alaisena.
Jos pakollinen kansallisuuden-vaihto muissakin maissa on mahdotonta, niin on se Venäjän virkavaltaisessa valtakunnassa kaksinkertaisesti mahdotonta. Virkavaltaiset virkamiehet kyllä noudattavat kaikkia hallituksen käskyjä, mutta ei kukaan heistä välitä siitä edistääkö käsky päämäärää tai vahingoittaako se sitä. Mutta omaa personallista hyötyä etsitään joka askeleella.
Hallituksen menot nousivat venäläistyttämisyrityksissä kuitenkin hyvin korkeiksi. Lukuunottamatta polisin ja tuomarien lisäkustannuksia, nimittäin kielenkääntäjäin palkkaa, on yksinomaan venäiäistyttämistä varten perustettuja virkoja, talonpoikaiskomissareja ja kansakouluntarkastajia, yli 50. Jokainen saa palkka- ja matkarahoja vuodessa keskimäärin 2,500 ruplaa. Jos se raha olisi jaettu kansakouluille, niin olisi joka koulu Virossa ja Lätissä saanut lähes 100 ruplaa vuodessa. Kyllä sellainen venäläisiltä saatu apuraha olisi tehnyt venäjän kielen kansalle rakkaammaksi kuin virkamiesten sorto. Oikeauskoisen kirkon kulungit olivat monta kertaa isommat. Ihmisten houkutteleminen tuli jo jotain maksamaan, sitä enemmän kirkkojen rakentaminen. Oikeauskoisia on Itämerenmaakunnissa koko väestöstä noin 7 prosenttia, mutta oikeauskoisten kirkkoja on enemmän kuin luterilaisten. Pysyväisesti on voitettu oikeauskoiselle kirkolle kuitenkin vain pahantekijöitä ja raajarikkoisia. Sen verran kuin uskonvaihtoa tapahtui taloudellisista syistä tai pakosta, on jo nyt lokakuun manifestin nojalla entisiä oikeauskoisia taasen oikeauskoisesta kirkosta poistunut.
1905 julisti Venäjän kansanvalistusministeri selonteon Itämerenmaakunnissa tapahtuneesta kansakoulujen venäläistyttämisestä ja tuomitsi kaikki hallituksen toimenpiteet tässä asiassa, väittäen ettei mitään tulosta ole saavutettu. Se oli venäläistyttämisen lopun alku.
Sen jälkeen saksankieliset sanomalehdet, jotka tässä asiassa kaksikymmentä vuotta olivat vaienneet, selittivät venäjänkielisten kansakoulujen edistävän vain raakuutta ja rikoksellisuutta ja vaativat saksankielisten koulujen perustamista sekä sentähden, että se olisi enemmän oikeutettua, myöskin viron ja lätin kielistä alkeisopetusta kansalle.