"Niin, minä olin jo perikadon partaalla, Helena," huokasi hän; "mutta en milloinkaan tule unohtamaan sitä kauhistusta, joka valtasi minun, kun hän hakkasi ristin."
"Se oli Jumala, joka kutsui sinua, Christian," sanoi Helena,
"Jesuksen olkoon kiitos siitä että taisit kuulla häntä!"
Vielä nukkui lapsi terveyden turvallista unta, ja uskolliset vartijat istuivat vuoteen vieressä. — Silloin aurinko kohosi tunturin yli ja valaisi loistossaan naapurin taloa.
"Katso, tuossa on aurinko, Helena!" huudahti mies vilkkaasti. "Muistatko että siinä, missä me ennen asuimme, oli meillä aamu-aurinko?"
"Niin, nyt se tulee vasta illalla meille," vastasi vaimo surumielisesti; "mutta Jumalan kiitos! se lämmittää silloinkin."
II.
Olli-poika.
Hiljainen, selkeä syyspäivä valaisi Bosse-niittua. Iso, syvä Bossejärvi lepäsi siinä hymyilevänä päivänloistossa ja auringonsäteet taittoivat itseään siihen niinkuin teräslevyyn.
Tällä puolen järveä rannat levenivät tasaisina ja lempeinä iloista veden loiskinaa kohtaan; mutta tuolla puolen oli korkea, totinen tunturiselkä, joka kuvasti tummaa harjuansa yhtä jyrkästi heleänsinistä taivasta kuin tummaa vedenpintaa vasten. — Se muodosti mahtavan kaksois-näyn, äärettömyyden ylä- ja alapuolella.
Hetken aikaa pysyi kuva häviämättä häiritsemättömässä rauhassa. On hetkiä luonnossa, jolloin hengittäminen ikäänkuin taukoo ja kaikki kuuntelee seuraavaa hengähdystä. Niitä voisi sanoa pysähdyksiksi, jolloin kaikki säveleet vaikenevat kohta sen jälkeen suuremmalla voimalla yhtyäksensä akkordiin.