"Sinun pitää sanoa se vielä kerta," lausui vihdoin poika ja astui pari askelta lähemmäksi tyttöä.
Tämä vaan surullisesti pudisti päätään.
"Luuletko että joku toinen poika voi rakastaa sinua niinkuin minä?" kysyi poika.
"Minä en ole toista poikaa ajatellut," sanoi tyttö.
"Hyvä ettet sitä tee," uhkasi poika, "sillä jos minä saisin sellaista kuulla, niin minun kyllä ensin pitäisi sopia hänen kanssansa."
"Oi Jesus!" huokasi tyttö ja kääntyi pois hänestä.
"Älä pelkää, Sigrid!" rukoili poika lempeästi, astui lähemmäksi tyttöä, pani käsivartensa hänen vyötäistensä ympärille ja veti häntä tunturin laitaa kohti. "Sinä olet ikäänkuin ruoka ja päivänpaiste minulle! Minua ei huvita ja ilahduta mikään, kun sinä et luonani ole… Minä kiroon aurinkoa ja nielasen ruokaa, eikä siitä mitään siunausta tule."
"Se on sentähden ettei sinulla ole sellaista rohkeutta kuin sinulla tulisi olla," kuiskasi tyttö, koettaen vetäytyä pois hänen luotaan.
"Sinulla aina on niin paljon moittimista minuun nähden," sanoi poika ja kiersi käsivartensa kovemmin tytön ympäri. "Ovatko toiset sitte niin paljon parempia? Ei ole yhtäkään minun vertaistani; mihin minä panen yhden sormen, siinä toiset tarvitsevat koko käden, — ei, Thore Sten'istä, se vasta poikaa on!"
"Hyi, älä nyt rupea noin hurjaksi taas," keskeytti häntä tyttö ja riisti itsensä irti hänestä.