"Niin, tuntuu siltä kuin sinä et juuri olisi hupaisuuden tarpeessa," virkkoi nainen vähän pilkallisesti.
"Minä ikävöin sinua niin että sydän on pakahtua," sanoi mies vakaalla äänellä.
"Hiljaa!" käski Kari ja katsoi taloon päin, "sinä et saa puhua niin kovaa, muuten en kuule jos minua käsketään sisään; Sigrid ei ole terve."
"Suokoon Junnila että minä olisin hänen sijassansa, niin olisi kai joku, joka pitäisi minustakin huolta … enkä kuljeksisi näin ympäri kyliä kuin koditon koira," huokaili Olli ja ääni tukahtui itkuun.
"Siitä ei voi mitään sanoa," lausui Kari ja meni samassa miehen luo ja istui hänen viereensä. "Se, joka ei todella ryhdy mihinkään, kuljettaa mukanaan taudin, mihin vaan tulee; sillä pahin tauti on levottomuus."
"Niin, osoitapas minulle sitä, mihin minä voin ryhtyä," valitti mies ja itki vielä katkerammin.
"Turvaa Jumalaan."
"Hän on niin kaukana."
"Sitten sinä itse sen määräät," sanoi nainen vakaasti.
"Sinä olet riitainen nyt, sinä, Kari," huokasi mies, "sinun luoksesi ei voi tulla surussa."